Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Hoitotarinat  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Titta

14.11.2013 19:53
Kello oli jo 18.30, kun äiti tuli huoneeni ovelle.
"Titta?" hän kysyi.
"Niin?" vastasin ja vedin nappikuulokkeet korvistani.
"Haluaisitko sinä lähteä kennelille?" hän kysyi.
"Joo! Saanko mä kyydin?" vastasin innostuneena.
"Isä on lähdössä käymään kaupassa ja hän voisi viedä sinut samalla", äiti sanoi ja oli jo lähdössä huoneestani.
"Joo, mä tuun heti!" sanoin ja pomppasin ylös sängystäni. Otin puhelimen käteeni ja juoksin portaat äidin perässä alakertaan.

"Mennäänkö?" isä kysyi kun olin saanut takin päälle ja kengät jalkaan.
"Joo, mennään vaan", sanoin. Varmistin, että minulla oli puhelin taskussa ja lähdin sitten ulos. Isä tuli perässäni.

Istuimme autossa. Olimme ajaneet jo noin kilometrin verran.
"Missäs se kenneli nyt sijaitsikaan?" isäni kysyi.
"Tästä vielä joku kilsa", sanoin. Samalla mietin, että voisimme joku päivä Hyrrän kanssa tulla käymään meillä. Eihän kenneliltä ollut kuin pari kilometriä kotiimme. Mutta ei tänään, kello oli jo 18.50.
"Perillä!" isä sanoi kun saavuimme kennelin pihaan.
"Oisit sä mut pihatienkin päähän voinu jättää..." muistutin tyytyväisenä siitä, että olin päässyt pihaan asti.
"No mutta, eikö tämä kelpaa?" isä kysyi tekaistun hämmästyneesti.
"No kelpaa, kelpaa tietenkin! Mutta mun pitää nyt mennä, nähään", sanoin. Avasin oven ja olin jo astumassa ulos autosta, kun isäni pysäytti minut tarttumalla käteeni.
"Titta", hän sanoi.
"No?" kysyin ja vetäydyin irti. Seisoin jo auton ulkopuolella.
"Tulen sitten kahdeksalta. Ok?" isä selvitti.
"Juu!" sanoin ja löin oven kiinni. Heilautin isälle kättäni ja juoksin sisälle kennelrakennukseen.

Kun olin saanut eteisessä ulkovaatteet pois päältäni, ihmettelin kun luokseni ei juossut yhtäkään koiraa. Keittiöstä kuului kuitenkin ääniä.
"Huhuu?" huhuilin.
"Mä täällä! Pari koiraa nukkuu tuolla ja muut on vielä ulkona", kuului Loten vastaus keittiöstä. Samassa luokseni juoksi Hyrrä ja sen seuralaisena Hilma.
"No hei!" sanoin niille. Hyrrä hyppäsi reippaasti jalkojani vasten, mutta Hilma jäi arasti vähän kauemmas.
"Hei, mikäs sun on?" kysyin kohdistaen sanani Hilmalle. Tönäisin Hyrrää vähän kauemmas ja menin Hilman luo. Ojensin käteni sen nuuskittavaksi. Koira nuuski sitä ahkerasti ja tuli sitten rapsuteltavakseni.
"No niin, hyvä tyttö", sanoin. Hyrrä haukahti varmaankin hieman mustasukkaisena.
"Joo joo", sanoin ja rapsutin myös sitä. Sitten nappasin innokkaana häärivän koiran syliini ja menin se sylissäni Loten luo keittiöön.

"Ai hei, sinähän se siinä", Lotte sanoi.
"Juu. Etkö sä tunnistanu mun ääntä?" kysyin.
"No kyllä veikkasin sen kuuluvan sulle", Lotte naurahti. "Mutta en varsinaisesti tunnistanu", hän lisäsi sitten.
"Okei", sanoin. Laskin Hyrrän maahan. Se meni nuuskimaan Loten jalkoja ja juoksi sitten samassa tilassa keittiön kanssa olevalle sohvalle. Se oli koirille tarkoitettu, ja koirat olivatkin repineet sitä jonkin verran. Lisäksi sohvalla kyhjötti yksinäinen vetolelu. Hyrrä potkaisi sen tassullaan laittialle ja kävi sitten hakemassa sen takaisin sohvalle. Sitten se taas potkaisi sen lattialle ja kävi hakemassa takaisin.
"Kato nyt tota", sanoin naurahtaen Lotelle.
"Just", Lotte nauroi. Menin Hyrrän seuraksi sohvalle.

Jatkuu! :)

Nimi: Titta

10.11.2013 16:26
Jatkoa:

"Jatta, tuu säkin tänne!" kehotin ystävääni aitauksen toiselta puolen. Jatta lähti varovasti kävelemään luoksemme.
"Tuu vaan, ei Hyrrä mitään pahaa tee", sanoin, kun Jatta oli jo lähellä. Löysäsin Hyrrän hihnaa ja annoin sen mennä nuuhkimaan Jattaa.
"M-moi..." Jatta sanoi ja ojensi kätensä Hyrrän nuuhkittavaksi. Koira otti yhden Jatan sormista leikkisästi suuhunsa. Jatta oli rohkea, eikä heti vetänyt kättään pois. Se odotti, että Hyrrä veti suunsa pois ja alkoi taas normaalisti nuuskia tyttöä.
"No?" kysyin Jatan mielipidettä.
"Ei se ainakaan vielä oo purru", Jatta naurahti.
"Juostaanko tää aitaus kerran ympäri ja lähetääks sitten takas kennelille? Hyrrä varmaan alkaa kohta väsyä", ehdotin.
"Juu", Jatta suostui.
"Haluutko sä taluttaa?" kysyin.
"Äh, en mä tiiä... No, voin mä kokeilla", Jatta sanoi hieman empien. Annoin Hyrrän talutushihnan Jatan käteen ja lähdin hölkkään heidän edelleen. Jatta ja Hyrrä lähtivät perääni. Vilkaisin aina välillä taakseni tarkistaakseni, miten heillä menee. Hyrrä juoksi kiltisti Jatan vierellä, otti vain välillä hihnan suuhunsa.
"Onks tää normaalia?" Jatta kysyi juostessaan.
"Äh, joo. Huono tapa vaan, mä koitan myöhemmin karsia sen pois", sanoin.

Saavuimme kennelin pihaan. Ulkona tuuli hieman, mutta aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 5 astetta.
"Hyrrä vois olla vaikka tunnin täällä ulkona", sanoin. Menimme Hyrrän kanssa pojan tarhalle. Nostin Hyrrän syliini ja irrotin hihnan sen pannasta.
"Avaatko ton oven?" kysyin Jatalta. Jatta avasi sen, ja minä astuin Hyrrä sylissäni tarhaan. Laskin koiran maahan ja annoin sen juosta vesikuppinsa luo. Juotuaan koira tuli taas luokseni. Kyykistyin ja annoin suukon sen kuonolle.
"No niin rakas, me mennään nyt tonne sisälle. Nähään", sanoin. Hyrrä juoksi kauemmas ja me Jatan kanssa lähdimme sisälle.

Loppu! Sori kun tästä tuli vähän lyhyt, en nyt jaksa kirjottaa enempää :/

Vastaus:

Äh, nyt en kykene rakentavaan palautteeseen D: Minä olen pahoillani :( Tämä oli kuitenkin kiva tarina ja saat tästä 6€ :3

// Lotte

Nimi: Ida

28.10.2013 19:50
Mä jakan nyt tätä tarinaa :)



Menin takasin kenneliin kuivaamaan Cellaa. Kell oli jo 15.00 ja minun piti lähteä. Äiti soitti minulle, "Olen täällä pihassa. Oletko tulossa?". "Joo, mutta hoidan ensin Cellan loppuun. Kuiskasin Cellan korvaan: "Heippa rakas aussi tyttöni!". Sitten lähdin ulos. Odotin jo innolla seuraavaa kenneli kertaa.
Kotona söin, join, katsoin TV:tä ja tein iltahommani ja menin sen jälkeen nukkumaan.
Aamulla heräsin 07.00. Luin sängyssäni ja menin pian sen jälkeen syömään aamupalaa. Sen jälkeen menin katsomaan itselleni vaatteita. Minua alkoi särkeä päätä. Halusin kovasti päästä kenneliin. Menin hakemaan särkylääkkeen. Kello juoksi ja oli pian jo 09.00. Äiti nukkui edelleen. Menin herättämään hänet. "Äitiih... Kello on jo 09.00. Pian pitää lähtee kenneliin!", sanoin äidille. Äiti käänsi vain selkää ja nukkui edelleen. "Huoh... No, menen hieman myöhemmin sinne", sanoin ja menin huoneeseeni.



Tässä nyt taas on jatkoo :) Tästä tulee hirveen pieniä osia, että sori siittä!

Vastaus:

Edellisestä tarinastasi oli kaksi kuukautta, joten sinut on erotettu hoitajista jokin aika sitten. Valitettavasti et ole kai huomannut, että kaappisi on poistettu, ja et ole enään Cellan hoitaja. Anteeksi. Jos haluat kuitenkin takaisin hoitajaksi, voit laittaa uuden hoitsupyynnön vieraskirjaan.

// Lotte

Nimi: Titta

28.10.2013 19:21
Jatkoa:

"Viedäänkö Hyrrä lenkille?" kysyin Jatalta.
"Öh, en mä oikeen tiedä... Jospa mä vaikka jäisin tänne järjestelemään koirien tavaroita tai jotain..." Jatta empi.
"Hei, äläs yhtään yritä! Sä tulit tänne tutustuakses Hyrrään, ja ennen kaikkee totuttelemaan koiriin. Koirapuisto on just oikee paikka meille!" sanoin ja katsoin Jattaa varmana.
"Koirapuisto? Mutta... Siellähän on hirveesti koiria!" Jatta äimisteli.
"Niin just! Lähet joku toinenkin kerta mukaan, ja pian sä lenkität jo ittekses niitä kaikkia kuutta koiraa", sanoin yrittäen rohkaista ystävääni.
"No okei... Mutta lupaat sitten, ettei mun kimppuun hyökkää yhtäkään koiraa, tai ettei kukaan vieras koira edes koske muhun ilman mun lupaa!" Jatta puhui kiihtyneenä.
"Joo joo, rentoudu nyt! Hyrräkin tulee nauttimaan siitä, se rakastaa koirapuistoilua", sanoin ja katsoin hymyillen hoidokkiani. Kun menimme Jatan kanssa eteiseen, se tajusi että lähdemme lenkille ja tuli innoissaan luoksemme.

Kun olimme saaneet ulkovaatteet päällemme, kysyin Jatalta:
"Haluutko sä taluttaa Hyrrää?".
"Öh, en mä ainakaan vielä. Katotaan sitten myöhemmin..." Jatta sanoi hieman epävarmana. En vastannut mitään. Päätin testata Hyrrän taitoja eteisessä ennen lähtöä.
"Istu", käskin. Hyrrä istui.
"Paikka", sanoin. Kävelin noin viisi metriä eteenpäin ja pysähdyin aulassa.
"Tänne", sanoin sitten, ja Hyrrä tuli nätisti luokseni.
"Hyvä, hieno tyttö!" kehaisin, menin koira vierelläni eteiseen ja annoin sille sen varustelaatikosta yhden makupalan.
"Aiotko sä ottaa ne makupalat mukaan sinne koirapuistoon?" Jatta kysyi.
"Äh, eiköhän me oteta tänään vaan ihan rennosti! Hyrrä on sen ansainnut", sanoin ja pörrötin hoidokkini päätä. Kiinnitin hihnan sen pantaan ja avasin ulko-oven. Menimme Hyrrän kanssa ensin, Jatta tuli perässä.

Kävelimme autotien laidassa. Jatta pysytteli varoen minun ja Hyrrän takana niin, ettei Hyrrä vain pääsisi hyökkäämään takaapäin hänen kimppuunsa.
"Haluutko sä mennä eteen?" kysyin.
"Öh, ei mun tarvii..." Jatta mutisi.
"Hei, yritä nyt vähän! Ois kiva jos sä oikeesti oppisit olemaan koirien kanssa rennompi, etkä aina vaan kattelis vierestä kun muilla on niiden kanssa kivaa", tuhahdin.
"Joo joo, mä yritän koko ajan!" Jatta murahti ja siirtyi eteemme kävelemään. Kävelimme koko loppumatkan koirapuistoon sanaakaan sanomatta. Jatta käveli rivakasti eikä katsonutkaan taakseen.

"Mitäs nyt?" Jatta kysyi kun seisoimme koirapuiston aidatun alueen portin takana.
"Mennään kai sisään", naurahdin. Aitauksessa ainakin viisi ihmistä juoksutti koiriaan ja opetti niille erilaisia temppuja.
"Voinko mä kattella täältä?" Jatta pyysi.
"Miks ihmeessä? Sähän sanoit yrittäväs", sanoin ja astuin portista sisään. Jätin sen Jattaa varten auki. Tämä kuitenkin seisoi empien aitauksen ulkopuolella.
"Hei, nopeesti nyt! Kohta täältä pääsee joku koira karkuun!" hoputin.
"Juu", Jatta vinkaisi ja astui perässämme sisään. Hyrrä innostui nähdessään muita koiria. Se haukkui, kun tricolour jackrussellinterrieri kieri maassa toisella puolen aitausta. Sen omistaja opetti sille myös jalkojen välistä pujottelua.
"Kato nyt tota jackrussellia tuollakin! Ehkä Hyrrästä tulee joskus yhtä taitava", sanoin Jatalle naurahtaen.
"Joo, pientä harjottelua vaan ensiks..." Jatta sanoi.
"Meitä ei estä mikään!" sanoin itsevarmasti ja katsoin sitten Hyrrää. Se oli lopettanut haukkumisen, ja istui nyt jalkojeni juuressa muita koiria tarkkaillen.
"Tule", sanoin Hyrrälle. Lähdimme hölkkäämään aitauksen sisäreunaa reippaassa tahdissa. Hyrrä järsi hihnaansa ja pomppi villisti, mutta ei se mitään. Naurakoot muut, meillä oli tänään vapaapäivä! Hölkättyämme vähän aikaa alkulämmittelyksi, päätin opettaa Hyrrälle leikkimielisesti jalkojen välistä pujottelua. Otin taskustani rusinan, siihen Hyrrä kyllä kiinnittäisi huomionsa. Aloin rusina etusormen ja peukalon välissä tehdä kahdeksikkoa jalkojeni välissä. Hyrrä innostui heti.

Jatkuu!

Vastaus:

Jatta on todellakin kovin koirapelkoinen ja epäröi joka asiassa, mitä ehdotat. Koirapuisto -ehdotus saattoi tulla hänelle yllätyksenä, jos ajatteli, että tutustuisi ensin vain pieneen ja viattomaan Hyrrään. Onneksi hän kuitenkin suostui pienen epäröinnin jälkeen lähtemään myös koirapuistoon. Jatta taitaa tosissaan pelätä myös Hyrrää, ja luulee, että poika hyökkäisi hänen kimppuunsa. Yksi asia jäi häiritsemään: sanoit Hyrrää tytöksi, ja kyseessähän on uroskoira :D Hyrrä on poika. Mukavaa, että olet noin innokas saamaan ystäväsi pelon pois, mutta toivon, ettet pakottaisi häntä mihinkään, sillä hän tulee siitä varmasti vain epävarmemmaksi :) Tämä tarina oli hyvä, saat tästä 8€! Odottelen innolla jatkoa! :3

// Lotte

Nimi: Titta

26.10.2013 14:55
Seisoin kennelin pihassa ja katsoin hymyillen kaukana loistavaa aurinkoa. Ystäväni Jatta tuli vierelleni. Hän oli lähtenyt mukaani kennelille, totutellakseen koiriin. Heidän naapuriinsa nimittäin oli äskettäin muuttanut äreä nainen, joka omisti kaksi länsiylämaanterrieriä, kolme kummallisen väristä bordercollieta ja yhden raukkamaisen paimenkoiran. Jatta oli vuodattanut minulle niistä vaikka kuinka usein ja kuinka paljon! Katsoin taakseni. Jatta oli jättänyt kennelin portin auki.
"Tää portti on aina suljettava, muuten koirat voi päästä karkuun", kerroin samalla kun menin sulkemaan portin.
"Oho, sori. Mua jännittää ihan hirveesti..." Jatta sanoi ympärilleen tuijottaen.
"Hei, äläs nyt. Sä voit alottaa tutustumalla Hyrrään. Se on mukavan pieni ja kiltti koira. Välillä vähän touhukas ja villi, mutta ei se mitään pahaa tee", sanoin naurahtaen. Jatalla ei itsellään ollut koskaan ollut koiraa, ja hänellä oli niistä jonkinlaisia traumojakin. Heidän tuttavaperheen rottweiler oli hypännyt Jatan päälle tytön ollessa vain 4-vuotias.
"No mutta se Janikin..." Jatta empi. Jani oli ollut kyseisen koiran nimi.
"Siitä on jo aikaa! Mennään sisälle, täällä alkaa tulla kylmä", sanoin ja tartuin Jattaa käsivarresta.

Istuin kennelrakennuksen aulassa. Hyrrä istui parhaillaan sylissäni ja nuoli kasvojani. Jatta tuli eteisestä aulan oviaukkoon ja katsoi meitä tutkivasti. Hyrrä kiinnostui Jatasta samantien. Se alkoi läähättäen rimpuloida irti ja haukahtikin pari kertaa.
"Voinko mä päästää Hyrrän sinne?" kysyin. Jatta pudisti pelokkaasti päätään. Nousin ylös ja pidin Hyrrästä visusti kiinni. Otin muutaman askeleen rauhallisesti kohti Jattaa. Samassa Hyrrä ja repi tassuillaan tytön paitaa ja nuoli tämänkin kasvoja. Jatta vain irvisteli inhosta ja yritti työntää koiraa pois.
"Katsos, ei se haluu mitään muuta kun vaan tutustua suhun", sanoin ja laskin Hyrrän enempää kyselemättä lattialle. Se hypähti Jatan jalkoja vasten ja alkoi nuuskia tämän farkkuja.
"Hei, toi kutittaa!" Jatta sanoi ja hieman rennommin. Hymyilin tyytyväisenä.
"Kuinka vanha Hyrrä on?" Jatta kysyi.
"Se on syntyny 19. toukokuuta tänä vuonna, vielä pentu siis", kerroin ja katsoin touhukkaasti Jattaa takaa ajavaa Hyrrää.
"Hei, mitä mä nyt teen?" Jatta kysyi säikähtäneenä kun Hyrrä tavoitti sen ja alkoi järsiä tytön farkkujen lahkeita.
"Hyrrä, ei!" komensin. Sen käskyn se onneksi jo osasi.
"Tuus tänne, hei", sanoin. Hyrrä vipelsi luokseni häntä heiluen. Hämmästyin. Sehän oppi uuden käskyn! Naps vain!
"Jee, hurraa!" kiljaisin ja nappasin koiran syliini. Menin se mukanani eteiseen ja hain sille sydämenmuotoisen herkkupalan. Slurps. Koira muussasi sen suussaan salamannopeasti ja nielaisi. Sitten se vain nuolaisi huuliaan ja juoksi ruokintahuoneeseen juomaan.
"Näitkö?" sanoin yhä ymmälläni.
"Joo. Kuinka vaikeeta käskyjen opettaminen sitten yleensä on?" Jatta kysyi.
"No ei se kovin vaikeeta oo. Ja Hyrrähän on tosi nopee oppimaan, siks mä oonkin siitä niin ylpee", sanoin ja lähetin lentosuukon leikkihuoneeseen viilettävälle Hyrrälle.

Jatkuu!

Vastaus:

Hieno idea ottaa Jatta mukaan kennelille, ehkä hän ei enää pelkäisi koiria! :) Raukalla oli traumoja koirista :( Vaikka Hyrrä onkin pieni, se on silti kovin innokas, vaikkakin täysin vaaraton. Minusta teit kuitenkin väärin pidellessäsi Hyrrää väkisellä sylissäsi: se aistii Jatan pelon ja kokee, että Jatta oli uhka sinulle = uhka myös sille, ja se haluaisi suojella. Onneksi se oli Jatalle kuitenkin kiltti. Saat tästä tarinasta 7€ :)

// Lotte

Nimi: Rex

26.10.2013 11:48
Eela "hymyili" edessäni ja katsoi kiinnostuneena kädessäni olevaa palloa. Toisessa kädessäni olivat epäkiinnostavat tavarat eli panta ja hihna. Eela oli taas kasvanut hurjasti ja alkoi pikku hiljaa muuttua lapsesta nuoreksi. Ja nyt oli aika alkaa koulimaan tytöstä tulevaa tottelevaisuuden maailmanmestaria. Kun Eelan murrosikä koittaisi olisi se jo nyt oman tahdon omaavan koiran kanssa vaikeaa. Mutta vaikka en ihan uskonutkaan omiin kouluttamistaitoihini niin Eelaan uskoin. Kai sen vanhemmilta oli edes jotain "hyviä taitoja" periytynyt.

Mutta nyt oli aika lähteä ulkoilemaan, ulkona oli hyvä keli; pari astetta pakkasta, auringoista ja muuten tyyntä. Eela oli hienosti oppinut ettei pannassa ole mitään vikaa vaan antoi laittaa sen hienosti kaulaansa. Hihnalla se kuitenkin halusi aina ensin leikkiä, kuten nytkin. Tyttö hyökkäsi innokkaasti uuden hihnan kimppuun ja yritti "tappaa" sen. "Ei, ei näin." sanoin koiralle ja pelastin hihnan koiran teräviltä hampailta. "Mennään ulos." Lähdin ulko-ovelle ja kun Eela tajusi että nyt mentäisiin ulos niin tyttö ampaisi ovelle odottamaan. Laitoin ovelle hihnan kiinni Eelan pantaa, mutta se oli nyt paljon vähäpätöisempi asia koiralle kuin ulos lähteminen.

Eela hyppelehti kolme porrasaskelmaa helposti alas ja pyöri pirteästi paikallaan. Lähdimme kohti kuuraista peltoa, jolla voisi vähän jouksennellakin. Eela oli ihan innoissaan kuurasta ja jäätyneistä vesilätököistä. Eikä pieni pakkanenkaan sitä haitannut. Minulla oli pieniä makupaloja mukana, että jos vaikka voisin kouluttaa tyttöä vähän. Aloittaisin tärkeimmästä asiasta, jonka Eela tietämättään jo osasi aika hyvin. Ja se oli kontakti. Eela rakasti katsella ihmisten naamoja ja otti tavallaan kontaktin jo niin.
Pellon laidassa pysähdyimme. Eela olisi vielä halunnut jatkaa matkaa, mutta hihna esti sen aikeet. Tyttö pyöri ja yritti päästä eteen päin. En tai ainakin yritin olla kiinnittämättä koiraan huomiota. Lopulta Eela istahti tylsistyneenä ja katsahti minuun.
"Hyvää!" kehuin koiraa ja annoin salamana makupalan. Eela ilahtui yllättävästä herkusta ja koiran häntä vispasi kamalaa vauhtia. Toistimme samaa vielä muutaman kerran kunnes kaivoin taskustani pallon ja päästin koiran hihnasta irti. Eela leikki hienosti lähelläni eikä lähtenyt haahuilemaan pitkin maita ja mantuja. Se jopa toi oma-aloitteisesti pallon luokseni pyytäen heittämään sitä. Heitin pallon muutaman metrin päähän ja Eela hyökkäsi sen kimppuun innokkaasti. Koira kantoi välillä ylpeästi palloa suussaan kun taas välillä tipautti pallon maahan, työnsi pallon liikkeelle ja juoksi sen perään hulluna.

Lopulta Eela väsyi ja tuli luokseni rapsutettavaksi. Se nojasi kultaisesti pohjettani vasten odottaen rapsutuksia. Koiran turkki loisti auringon valossa upeasti. Silitin pehmeää turkkia ja napsautin hihnan kiinni pantaan.
"Onko nälkä? Lähetään kotiin, lämpimään." sanoin hiljaa Eelalle, joka lähti pienestä kehotuksestani tassuttelemaan kotiin.
Kun kävelimme rauhallisesti auringon himmeän valon saatellessa meitä sisälle Eela pysähtyi ja tuijotti taivaalle. Se urahti kysyvästi ja katsoi minuun hämmästyneenä. Palkitsin sen nopeasti tästä kontaktista kehulla ja namilla.
"Niin, Eela. Todellakin. Ensilumi." vastasin koiralle hymyillen.

Vastaus:

Alku oli taas niin hellyttävän sulonen, pidin todella kovasti :3 Eela höpsö hyökkäsi hihnan kimppuun, meidän höpsö aussineitimme ♥ Eela vaikutti todella innokkaalta, joten mukavaa, että veit sen vähän purkamaan energiaansa, ja heittelit sille sen suosikkilelua, palloa :) Havaitsin pari kirjoitusvirhettä, mutta ne eivät haitanneet lukemista. Loppu oli myös mielettömän suloinen ja pidän tavastasi kirjoittaa :3 Hienoa Rex, saat tästä 8€!

// Lotte

Nimi: Titta

24.10.2013 18:38
Jatkoa:

Kun olimme leikkineet Hyrrän kanssa noin vartin, se alkoi jo väsyä. En ollut kouluttanut Hyrrää vielä juuri ollenkaan, vain yhden käskyn olin sille opettanut.
"Vieläkö sä jaksaisit vähän temppuja ja käskyjä, Hömelöseni?" kysyin. Hyrrä valpastui.
"No, ootas hetki. Tai no, me voitas kyllä nytkin harjotella vähän paikallaan olemista. Sä saat luvan pysyä siinä sen aikaa kun mä haen sulle vähän namuja", sanoin. Hyrrä istui silmät suurina leikkihuoneen lattialle.
"Paikka", sanoin jämäkästi. Hyrrä höristi korviaan.
"Pysy siinä", sanoin vielä, ja lähdin sitten rauhallisesti kävellen kennelrakennuksen eteiseen.

Kun palasin, Hyrrä istui yhä kiltisti paikoillaan.
"Hyvä!" kehuin onnellisena Hyrrän nopeasta oppimisesta. Kaivoin kädessäni olevasta napupalapussista yhden namupalan. Annoin sen hymyillen Hyrrälle. Käytin sydämen muotoisia namupaloja, joita olin vähän aikaa sitten Hyrrälle ostanut.
"Hmm... Mitäs sitten?" mietiskelin. Mietin sitä, kuinka Hyrrä järsi hihnaansa ja "talutti itseään" aina lenkillä ollessa. Sen tavan lopettamista emme voineet kuitenkaan harjoitella juuri nyt, sillä ulkona satoi taas aivan kaatamalla. Päätin opetta Hyrrälle aivan tavallisia käskyjä, kuten esim. istumista ja maassa makaamista.
"Istu", komensin. Hyrrä nosti varoen tassuaan.
"Istu!" komensin uudelleen ja hieman kovemmalla äänellä. Samalla ohjasin Hyrrän takamuksen maahan. Nyt se istui kiltisti maassa. En kuitenkaan vielä antanut herkkua, vaan ajattelin ensin kokeilla, tajuaako se itse istua maahan. Hyrrä nousi.
"Istu", sanoin. Hyrrä istui.
"Noin, hyvä", kehaisin ja annoin sille uuden herkun. Sitten Hyrrä väsyi uuden oppimiseen ja meni huoneen nurkkaan. Se käpertyi lattialle nukkumaan.
"No niin, hyvin meni", sanoin ja menin antamaan pojalle suukon.

Vietyäni namupalapussin takaisin paikoilleen menin koirien ruokintahuoneeseen. Kaadoin Hyrrän veden lavuaariin ja täytin kupin sitten puhtaalla vedellä. Katsoin, tarviiko muiden koirien vesiä vaihtaa. Huomasin yhden kupin olevan melkein tyhjä, ja yhdessä kupissa lillui kärpänen. Vaihdoin molempiin uudet vedet ja lähdin sitten katsomaan, oliko Hyrrä nukahtanut. Kyllä, se nukkui nyt sikeästi. Emme olleet tällä kertaa päässeet sateen vuoksi lenkille, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Loppu!

PS. Voisitko lisätä Hyrrälle kaks uutta temppua/käskyä? Ton "paikka" ja sit "istu". Alottelin nyt taas tätä kouluttamista :)

Vastaus:

Tämä tarina oli kiva, vaikka asiat sujuivatkin todella nopeasti ja Hyrrä oppi todella nopeasti kaksi uutta temppua, hämmästyttävää! :D Kyllä tuo vilkas poju jaksaa vähän aikaa keskittyä temppuiluun, mutta pian reppana kumminkin väsyi (: Hyvä että vaihdoit veden Hyrrälle, ja parille muullekin kennelin koiralle! :) Saat tästä tarinasta 6€.

// Lotte

Nimi: Titta

23.10.2013 17:21
Seisoin Hyrrän tarhan ovella ja huhuilin Hyrrää. Se kyhjötti surkean näköisenä tarhan nurkkauksessa. Koiran turkki valui vettä, sillä ulkona satoi kaatamalla.
"Hyrrä, tuus nyt, mäkin oon kohta yhtä märkä kun sä", sanoin. Koira ei liikkunut. Se vain istui jalat levällään ja katsoi minua oudosti.
"Tänne nyt, tai mä tuun hakemaan sut!" komensin. Hyrrä höristi korviaan ja nousi seisomaan, mutta istui sitten taas alas.
"Eih", huokaisin ja astuin kokonaan tarhaan. Menin Hyrrän luokse ja nostin sen syliini. Olin onneksi ottanut pyyhkeen mukaani, joten kiedoin koiran siihen ja lähdin viemään sitä sisälle.

Sisällä laskin Hyrrän eteisen lattialle niin, että koira oli yhä pyyhkeen sisässä. Se nousi varovasti ylös ja yritti karkuun.
"Hyrrä, ei! Tottakai mun pitää kuivata sut!" komensin. Vedin saappaat pois jalastani ja takin pois yltäni.
"Tuus tänne", sanoin sitten ja otin koiran taas kantooni.

Istuimme kennelrakennuksen aulassa penkillä. Kuivasin sylissäni selällään kiemurtelevaa Hyrrää.
"Rakas, ootko sä ihan hömppä?" naurahdin. Koira vain katsoi minua suu auki ja heilutti häntäänsä.
"Sä varmaan luulet tän olevan jotain leikkiä", sanoin ja nostin Hyrrän kasvojeni tasolle. Se napitti minua suloisesti suurilla silmillään. Kun pidin koiraa siinä, se mätkäisi minua varovasti tassulla naamalle.
"Joo joo, pääset lattialle", lupasin ja pussasin poikaa kuonolle. Sitten laskin sen lattialle. Vein pyyhkeen patterille kuivumaan.

Olin tullut järjestelemään Hyrrän lelulaatikkoa. Sillä ei ollut vielä kuin muutama pentulelu, jotka Lotte oli sille Hyrrän tultua kenneliin hankkinut. Hyrrä kuitenkin oli valikoinut lelukseen myös vanhan, kuivuneen kuran värittämän pyyhkeen ja kaikkea muuta "mukavaa". Pojan löydöksiä piti aina välillä vähän karsia pois. Samassa tunsin tökkäisyn selässäni. Koiran kuonon tökkäisyn. Käännyin ympäri. Hyrrähän se siinä valmiina leikkimään!
"Leikitään ihan kohta, mä vien eka nää ylimääräset tavarat roskiin", lupauduin. Vein pyyhkeen, läpinäkyvän ja repaleisen muovipussin ja pölyisen ja kuolaa valuvan tyynyliinan roskikseen. Hyrrä katsoi minua kummissaan.
"Nyt leikitään OIKEILLA leluilla", sanoin painottaen sanaa "oikeilla". Otin lelulaatikosta värikkään köysilelun, ja heitin sen koirien ns. "leikkihuoneen" nurkkaan kokeillakseni, innostuuko Hyrrä. Se vipelsi salamana lelun perään.

Jatkuu!

Vastaus:

Voi, Hyrrä parka oli höpsöllä tuulella eikä suostunut tulemaan tarhasta... ja jouduit lopulta hakemaan sen. Onneksi sinulla oli pyyhe mukana, muuten Hyrrä olisi kastellut sinut! :D Ja voi, höpsö Hyrrä, kun yritti paeta liian aikaisin :3 Tuon pennun puuhista on aina niin ihana lukea sinun kirjoittamanasi! Muistathan kouluttaa sitä? :3 Hieno idea siivota pojun lelulaatikkoa, mutta Hyrrä kyllästyi kun puuhastelit vain sen lelulaatikon kimpussa, ja halusi että vähän aktivoit sitä! ;) Ja Hyrrä innostuikin, vaikka katsoi ensin harmissaan kun veit sen aarteet roskikseen :( Eniten hirvistyin, kun poitsun lelulaatikosta löytyi muovipussi - sehän on vaarallinen ja papillon olisi voinut tukehtua siihen! Onneksi sille ei ole käynyt mitään :) Ja Hyrrä innostuikin niillä oikeilla leluilla leikkimisestä! Odottelen innokkaana jatkoa, saat tästä 7€ :)

// Lotte

Nimi: Cissy

22.10.2013 15:27
Koulu oli loppunut kymmenen minuuttia sitten. Voi kuinka ne tuskastuttavat kuusi tuntia olivat tuntuneet pitkältä! Eikö sanonta kuulukkin niin että odottavan aika on pitkä? Mutta vihdoin koulu oli loppunut! Bussi kyyditsi minua pikkuhiljaa eteenpäin. Kohta olisin jo kotona laittamassa tarvaroita valmiiksi, sillä kennel Secretsissä minua odottaisi uusi rakkaus.

Koulultani minulla oli matkaa kotiin noin kaksikymmentäminuuttia. Asumme syrjäisässä pikku kylässä jonne menee mutkitteleva tie. Mietin Hurua, joka oli luvattu minulle hoitsuksi. Mutta mieleeni palasi edellinen oma aussieni, Muru. (Muutin nimen, koska en halua matkia täällä liikaa irl..)Mieleni valtasi taas haikeuden tunne, ja se päivä jolloin se tapahtui. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, ja yhtäkkiä Muru oli poissa. Bussin jarrut vingahtivat, ja huomasin olevani jo koti tieni risteyksessä. Kiitin kyydistä, ja Murun unohtaneena pistin juoksuksi. Hölkkäsin ilomielin kotiovelle, ja kaivoin ovimaton alta avaimen. Ketään ei tietenkään ollut kotona, joten kyyti Secretsiin kävisi vain jalan.

Purettuani koululaukun ja muut tavarat oman huoneeni lattialle, lähdin haukkaamaan pienen välipalan. Samalla kiskoin jalkaani gollege-housujani, ja vetäisin hupparin päälleni. Pian olin valmis lähtöön.

Vatsassa kihelmöi pieni jännitys. Koti jäi taakse, ja matka kohti kenneliä alkoi. Suuri helpotus minulle oli, että olin löytänyt erään metsän halki vievän polun. Siitä oikaisisi helposti kenneliin vievälle tielle. Autolla sinne pääsisi vain kiertämällä neljänkilometrin pituista tietä. Vaikka maassa ei ollut vielä juurikaan lunta, pakkanen oli kiristynyt. Se nipisteli nenää ja poskia. Lähdin hölkkäämään. Kuno olin hölkännyt jonkun aikaa, oli jo pakko lopettaa, koska kylmä ilma kävi henkeeni. Hiljennettyäni taas, näin hengitykseni leijjuvan huuruna ilmaan. Matkaa ei olisi enää kovinkaan paljon.

Pääsin tielle. Kuura kimalteli puiden lehdillä, ja aurinko loi niihin tuikkivia valoja. Kaikki näytti kauniilta, toivottavasti myös tulevaisuus Hurun kanssa. Pian näin kauniisti koristellun kyltin jossa luki kennelin nimi. Eipä aikaakaan kun saavuin kennelin portille. Se oli vahvan näköinen ja maalattu valkoiseksi. Astuin siitä sisälle, ja näin sinne tänne juoksentelevia koiria. Niillä oli hauskaa. Huokaisin lohdusta katsellessani maisemaa, hetken minusta tuntui kun kaikki olisi ollut unta. Niin monta ihanaa aussieta samaan aikaan! Sitten.. Näin Hurun,se kantoi jotain keppiä ja juoksi nopeampaa kuin muut. "Huru!" huudahdin vähän varoen. Pienehkö marmoroitu kaunis uros loikki luokseni aivankuin se olisi aina tuntenut minut. Aluksi uros pompahti reisiäni vasten, mutta sitten kyykistyin, ja pentu alkoi nuolla kasvojani. Sen pieni vaaleanpunainen nenä tuhisi. "Hyvä poika Huru. Kiva jos tykkäät musta, munkin mielestä oot oikein söpö" juttelin koiralle. Nousin ylös ja suunnistin katseeni kennel rakennusta kohti. Huru nousi nopeasti taas jaloilleen, ja lähti riemuisesti hyppin kohti kennel rakennusta, mutta katsoi välillä taakseen ja odotti minua. "Murukin aina teki noin" mietin..

Yhtäkkiä kennel rakennuksen ovi avautui, ja pian oven raossa seisoikin nuori kaunis nainen. "Hei Cissy, tuleppas sisälle kun siellä ulkona on vähän kylmä sää jo" nainen sanoi kiltisti hymyillen. Aloin itsekkin hymyillä, ja kuljin sisälle päin. Huru livahti ovesta nopeammin kuin minä. Se tuskin haittasi. Kun astuin sisälle hämmästyin.. Sisällä oli todella siistiä, ei olisi uskonut että se on koirien oma "asunto". Mutta merkkejä koiristakin näkyi. Vesikuppeja, leluja ja hieman nakerrettuja huonekaluja. "No, mitäs sanot Hurusta?" nainen kysyi ja esitteli itsensä: "Olen muuten Lotte." Huru istui vieressäni, ja taputin sen päähän hellästi. "No, tosi halattavalta se ainakin vaikuttaa. Voinko tehdä sen kanssa jotain kivaa josta se tykkää?"
"No hyvä on. Ota tästä narulelu ja mene vaikka tuonne lähipellolle heittämään sitä sille, siitä se tykkää!" Lotte sanoi ja naurahti. Otin lelun hänen ojennetusta kädestään ja kiitin. Pyysin Hurun mukaani, ja lähdimme portista ulos läheiselle pellolle. Huru oli ihan vapaana, sillä oli vain panta.

Pian pääsimme pellolle. Auringon lasku näkyi alaspäin madaltuvan pellon ympäröivien puiden latvojen yläpuolelta. "Huru, istu" pyysin urosta, joka ei vielä sitä osannut. "No, älä huoli. Kohta sä osaat jos jaksat harjotella" sanoin, mutta poika ei tajunnut mitään. Katseli vaan silmät pyöreänä kun en heittänytkään lelua vielä. Sitten heitin, ja lelu lensikin aika kauas. "Hyvä poika, tuo tänne!" huudahdin ja heti ensimmäisellä kerralla se osasi tuoda lelun. Minulle tuli hyvä mieli katsellessani tuota suloista koiraa. Parin ensimmäisen heiton jälkeen Huru alkoi vähän jekuttaa. Se ei enää tuonutkaan lelua minulle, vaan lähti juoksemaan lelun kanssa ympärilleni. "Hupsu poika!" nauroin, ja lähdin itsekkin juoksemaan pojan kanssa. Se piti juoksemisesta, ja vaikutti niin kevyeltä tehdessään suuria lennokkaita loikkia.

En ollut katsonut kelloa, ja huomasin että meillä olikin mennyt mallikkaasti noin puolituntia!Ajattelin että palaisimme kennelille, sillä äiti voisi soittaa milloin vain tulevansa hakemaan. Meillä oli kuitenkin ollut Hurun kanssa todella hauskaa. Joku päivä olisimme vielä erottamattomat. Kenneliin palattuamme menimme sisälle. Halusin vaan hauskan illan päätteeksi silitellä ja rapsutella ihanaa urostani. Niinpä riisuuduin, ja kävin lattialle istumaan. "Huru" pyysin koiraa, joka asettuikin viereeni nuolemaan naamaani yhä ennemmän ja enemmän. "Joo Huru, on munkin mielestä tää huulirasva aika hyvää" nauroin. Lopulta Huru lopetti nuolemisen ja kävi pötköttämään syliini. "Oot ihana poika Huru" tokaisin ja aloin silitellä pienen uroksen pehmeää vatsaa. Hetken päästä Huru nukahti ja sain katsella sen suloista nukkumista. Sitten puhelimeni pirahti soimaan, ja sieltä soitteli minun äitini. Tiesin että joutuisin pian lähtemään, mutta jos en lähtisi en enää voisi kokea sitä ihanaa tapaamisen riemua. "Heippa Huru" sipatin, ja uros heräsi samantien. Se nousi istumaan, ja katsoi touhujani. Nyt olisi lähdettävä, ja sanottava heipat. Tulisin varmasti taas pian. Vetaisin ulkokamppeet päälleni, ja avasin kennelin ulko-oven. "Heippa poika, tulee ikävä. Nähään taas pian, moikkaa..." sanoin ja laitoin oven kiinni. Näin kenneliä ympäröivän aidan toisella puolella äidin valkoisen auton.

Katselin taaksejäävää pihaa, pian tulisin uudelleen. Äiti viittoi minulle jo autossa. Ensimmäinen päivä, tuntui kuin olisin tuntenut koiran jo viikkoja, sillä se tuntui jo omalta hoitsulta. ♥


// L O P P U //

Sori, vähän tylsä.. Mulla on aina kaikissa kenneleissä ollu sillee että eka tarina ei vaan inspaa.. No tässä siis kuitenkin kertomus ekasta päivästä!

Vastaus:

Aloitit tarinan todella kivasti ja tykkään kovasti sinun kirjoitustyylistäsi! Kiva, kun kerroit alussa tavallisesta arjestasi, ja sitten tulit Secretsiin! Käytit ihanasti kuvailevia sanoja, ja ne toivat tarinaan pituuden lisäksi myös aitoutta :) Ihana tarina, ja hieno idea lähteä narulelun kanssa pellolle, jos poika tykkäsi :) Toivottavasti kuitenkin pitäisit sillä hihnaa, että vältytään onnettomuuksilta mahdollisuuksien mukaan... Näytit kiintyvän Huruun todella nopeasti ja uroskin pitää sinusta, kun leikit sen kanssa :) Tuleviin tarinoihin toivon enemmän Hurun koulutusta, koska uros on vielä pentu, koska uskon sinun osaavan kirjoittaa siitä ihanasti, omaan tapaasi :) Saat tästä 12€ :)

// Lotte

Nimi: Titta

13.10.2013 14:20
Jatkoa:

Istuin risti-istuntaan suihkuhuoneen laattalattialle ja aloin kuivata Hyrrää sylissäni. Se pyrki koko ajan lattialle.
"Hei, en mä sua märkänä sinne voi päästää!" ärähdin, kun Hyrrä jo viidettä kertaa roikkui reidelläni lattialle vetäen.
"Öh, tarviitko sä apua?" Aleksi naurahti.
"Enköhän mä pärjää", sanoin, nostin Hyrrän kasvojeni eteen ja suukotin sen kuonoa.
"Noin, nyt voit mennä", sanoin, ja päästin Hyrrän pyyhkeen sisästä vapaaksi lattialle. Se juoksi ulos suihkuhuoneesta kennelrakennuksen aulaan.
"Vietkö tän tonne nurkkaan?" kysyin Aleksilta antaen tämän käteen vadin, jossa olimme Hyrrää uittaneet.
"Juu", poika sanoi ja vei vadin paikalleen. Vedin ylimääräiset vedet lastalla viemäriin ja laitoin Hyrrän pyyhkeen patterin päälle kuivumaan. Valmis!

Kun tulin aulaan, Aleksi istui siellä olevalla penkillä ja katseli Hyrrää. Hyrrä teki parhaillaan itselleen pesää luupetiin, jonka olin sille vähän aikaa sitten ostanut.
"Voi rakas", naurahdin kohdistaen sanani Hyrrälle. Se katsoi minua hölmistyneenä.
"Nuku vaan siinä", kehotin. Käteni tärisivät vieläkin, ja mielessäni toistui koko ajan kuva siitä, kun Aleksi juoksi tielle Hyrrää hakemaan, ja minä luuhistuin kasaan aivan autotien varteen.

Istuimme kennelrakennuksen keittiössä pöydän ääressä. Minä, Aleksi ja Lotte. Edessämme oli höyryävät kaakaokupit.
"No niin, mitä siis on tapahtunut?" Lotte kysyi. Emme olleet vielä kertoneet muuta, kun että oli sattunut vahinko.
"Me..." aloitin. Ääneni värisi.
"Saanko mä kertoo?" Aleksi pyysi värinän havaitessaan. Nyökkäsin. Aleksi kertoi Titalle tapahtuneesta kaiken. Aivan kaiken. Minä vain tuijotin kaakaokuppiani silmät vetistäen ja sydän jyskyttäen.
"Titta", Lotte sanoi nimeni kysyvään sävyyn.
"Niin?" kysyin ääni väristen.
"Sinun on koulutettava Hyrrä ennen kuin teet mitään tuollaista. Eihän se voinut ymmärtää käskyäsi!" Lotte sanoi topakasti, mutta yllättävän rauhalliseen sävyyn.
"Mä tiedän. Mä vaan..." yritin pukea ajatukseni sanoiksi, mutta en voinut muuta kuin purskahtaa itkuun. Aleksi ojensi kätensä pöydän yli. Vedin kuitenkin oman käteni pois.
"Hei, ei sinun tätä noin raskaasti tarvitse ottaa. Muistat vaan jatkossa, että pitää olla tarkempi. Ja voit pissattaa Hyrrää tässä pihassa siihen asti, että olet taas varmempi", Lotte neuvoi.
"Anteeks, Lotte", sanoin ja halasin kennelinomistajaa.
"Ei se mitään", Lotte sanoi hymyillen. Samassa Hyrrä tepsutti luoksemme. Se oli nukkunut jo ainakin tunnin.
"Rakas", sanoin ja nousin tuoliltani. Menin lattialle ja nostin Hyrrän syliini. Se nojautui rintaani.
"Hyrrän voi varmaan pian viedä uloskin, tuon sen sitten yöksi sisälle nukkumaan", Lotte sanoi.
"Okei. Mä käyn viemään sen", lupauduin. Menin Hyrrä sylissäni kennelrakennuksen eteiseen, työnsin jalkani kenkiini ja lähdin ulos.

Suljin tarhan oven. Hyrrä seisoi nyt oven toisella puolen, minä toisella puolen. Poika heilutti häntäänsä iloisena. En voinut olla ajattelematta, että koira voisi tällä hetkellä olla kuollut, tai eläinlääkärin hoidettavana...
"Hyrrä, onhan kaikki jo hyvin?" varmistin. Koira haukahti hyväksyvästi.
"Mun mussukka", sanoin, lähetin pojalle lentosuukon ja lähdin takaisin sisälle.

Loppu!

Vastaus:

Ihana ajatus, että päätit hieman kylvettää Hyrrää, ja samalla papillon poju sai tutustua kylpemiseen :3 Onneksi minä sain tietää, mitä Hyrrälle on tapahtunut, vaikka et itse sitä pystynytkään kertoa. Aleksi on todella reipas ja kultainen poika, kun hän pelasti Hyrrän :) Pidä kuitenkin huoli, ettei pojulle tapahdu jatkossa mitään tuollaista! Se on hyvin vaarallista :( Tämä tarina oli kaikkinensa todella hyvä, ja saat tästä 12€ :)

// Lotte

Nimi: Titta

12.10.2013 15:06
"Allu, mennään jo!" hoputin. Olimme Aleksilla. Tai no, siellä oli koko perheeni. Vanhempani ja Telma. Sitten oli tietysti Aleksin vanhemmat ja Aleksi pikkuveli Arttu. Ja Telman poikaystävä Leo. Me olimme noin tunti sitten tulleet Aleksille syömään, ja nyt minä ja Aleksi olimme lähdössä kennelille. Alunperin isän olisi kuulunut lähteä viemään minua autolla, mutta sitten Aleksi kertoi haluavansa mukaan ja tarjoutui ritsaamaan minut.
"Joo, mä tuun ihan just", Aleksi huikkasi huoneestaan.

Seisoimme Aleksin kotitalon pihassa. Aleksi pumppasi parhaillaan pyöränsä eturenkaaseen ilmaa.
"Ääh..." nurisin.
"Ei meillä mikään kiire oo", Aleksi sanoi kuullessaan nurinani.
"Mut kun..." jatkoin. En ollut nähnyt Hyrrää pitkään aikaan!
"Noin, valmis!" Aleksi sanoi ja röyhisti rintaansa ylpeänä. Tämä heitti pyöränpumpun ulkoportaiden juurelle ja veti sitten minut kainaloonsa. Oli jo lokakuu, ja hytisin paksun maihinnousutakkini sisässä. Aleksilla kuitenkin oli päällään vain harmaa Hollisterin huppari, eikä tällä näyttänyt olevan ollenkaan kylmä.
"Sulla on kylmä", Aleksi totesi.
"Eiks sulla sit oo?" kysyin ihmeissäni.
"No ei! Tosiurheilijalla ei oo kylmä koskaan!" Aleksi naurahti ja hyppäsi mustan Joponsa satulaan. Minä istuuduin ritsille ja tartuin sen takaosaan pitääkseni kiinni jostain.

Matkalla Aleksi vitsaili tehden muutamia mutkia ja ravisuttelemalla pyöräänsä. Toisen ns. "mutkatempauksen" jälkeen ärähdin:
"Allu, et jaksais!". En tiedä, miksi olin semmoinen. Tänään oli vain ollut huono päivä, niin kuin aika usein minun elämässäni.
"Relaa nyt vähän, kyllä mä pidän huolen ettei sulle satu mitään", Aleksi kehotti, mutta lopetti onneksi temppuilun. Hetken kuluttua nauroin jo itsekin hätääntyneisyydelleni.

***

Talutimme rinnakkain kävellen Hyrrää pihatietä pitkin. Se oli vielä vapaa, mutta pihatien päässä ottaisin sen kiinni. Muutamaa metriä ennen pihatien loppua käskin:
"Hyrrä, paikka". Se tajusi pysähtyä ja vilkaista taakseen, mutta sitten se taas jatkoi matkaa. Koiran tassut koskettivat jo asfalttitien valkoista raitaa.
"Hyrrä, odota siinä!" komensin uudelleen. Tämä ei kuitenkaan pysähtynyt vaan jatkoi vain matkaansa autotielle. Tiellä se pysähtyi nuuskimaan jotain.
"Hyrrä, mene tai tule nyt sitten kun kerran sinne jo pääsit!" hoputin huitoen käsilläni vuoroin eteen, vuoroin taakse. Itse en enää tielle lähtenyt, sillä auto lähestyi meitä uhkaavasti.
"Hyrrä, äkkiä!" parkaisin. Koira ei kuunnellut. Lähdin kävelemään autotielle, jäisin auton alle mielummin itse kuin antaisin Hyrrän jäädä. Aleksi oli jäänyt sitomaan kenkänsä nauhoja vähän kauemmas. Kun poika kuuli huutoni, se ampaisi juoksuun kohti Hyrrää.
"Mut... Allu!" huusin. En ollut kerennyt kuin autotien reunalle, parin metrin päähän Hyrrästä, kunnes pakosti silmät sulkien luuhistuin kasaan. Huusin kädet korvillani ja silmät suljettuina:
"Hyrrä! Allu! Aleksi, Hyrrä on kuollu! Aleksi, Aleksi! Hyrrääh!". Päässäni jyskytti. Yritin nousta ylös, mutta en päässyt.
"Titta, ootko sä kunnossa?" kuulin Aleksin äänen.
"A-A-Aleksi..." änkytin ääni täristen. Avasin silmäni ja kirkas valo tulvi silmiini. Tajusin makaavani autotien reunassa kasvot märkinä. Aleksia en nähnyt missään. Samassa poika kuitenkin tuli vierelleni.
"Titta! Pärjäätkö sä?" tämä kysyi ja ravisteli minua.
"J-joo... H-Hyrrä on k-k-kuollu..." änkytin edelleen aivan shokissa. Aleksi ojensi minulle kätensä. Nousin sen varassa polvilleni maahan. Silmäni olivat yhä sumeat, mutta näin Hyrrän heiluttavan häntäänsä muutaman metrin päässä.
"H-Hyrrä! Mitä sä teit?" kysyin yhä shokissa, mutta onnesta itkien.
"Mä pelastin sen, Titta. Juoksin tonne tielle ja toin sen turvaan. Ei sulla rakas oo mitään hätää", Aleksi lohdutti ja auttoi minut seisomaan. Menin horjuvin askelin Hyrrän luo ja nostin sen syliini.
"Kiitos, kulta", sanoin Aleksille ja nojauduin nyyhkyttäen tätä vasten. Hyrrä istui käsilläni silmät nauraen.
"Ei hätää, Titta. Ei hätää. Lähetään takas, sä luuhistut kohta uudelleen", Aleksi kehotti ja lähti taluttamaan minua takaisin kennelille.

Kun pääsimme sisälle kennelirakennukseen, tajusin, että Hyrräkin oli vähän shokissa. Se jopa tärisi hieman.
"Mitäs nyt tehään?" Aleksi kysyi.
"Mä oon lukenu, että lämmin suihku auttaa koirien tärinään", kerroin.
"Okei", Aleksi nyökkäsi. Otin Hyrrän syliini ja vein sen koirien suihkun luo. Otin vadin ja laskin sen melkein täyteen vettä. Sitten laitoin Hyrrän varovasti veteen, ja annoin sen lämmitellä siellä. Otin pyyhekaapista vaaleansinisen pyyhkeen ja käärin Hyrrän siihen.

Jatkuu!

Vastaus:

Awww, ihana lukea pitkästä aikaa tarinoitasi, Titta! Ne ovat niin mukaansa tempaavia ja kerrassaan ihastuttavia, kiitos, nautin tästä tarinasta :3 Hui kamala, onneksi sinulle tai Aleksille ei käynyt mitään... ja entä Hyrrä? Voi, onneksi poikakin selvisi ehjin nahoin! Tässä oli jännitystä ja muutenkin teksti oli helppolukuista ja sujuvaa, joten saat 15€ :)

// Lotte

Nimi: Rex

14.09.2013 19:22
Viikonloppu! Parempaa ei voi olla olemassa. Vaikka kyllä uudessa koulussa oli mennyt ihan hyvin, olin saanut meidän luokan tytöistä pari kaveria ja pari vihamiestä. Pojat oli itse asissa ottaneet minut aika hyvin vastaan, mistä olin varmaan saanut nuo kaksi vihamiestäkin. Mutta hyvin menee muutenkin, talo oli saanut jo jonkinlaisen järjestyksen ja olimme Eelan kanssa leirilläkin. Mutta tällä hetkellä istuin Secretsin rappusilla kädessäni Eelan uusi kaulapanta, jonka tyttö oli voittanut kilpailussa. Olin päättänyt opettaa Eelan kulkemaan hihnassa, kaulapanta oli sille kyllä jo ihan ok. Täytyisi ostaa ihan omakin hihna, mutta nyt lainaisin vielä kenneliltä hihnaa. Mutta pieni Eela leikki nyt ruskan värjäämillä lehdillä. Hymykoira oli rakastunut syksyn lehtiin. Kävelin pennun luo kyykistyin sen viereen.
"Lähdettäisiinkö vähän ulkoilemaan? Kato laitetaan tää panta kaulaan niin sitten voidaan lähteä." juttelin koiralle ja laitoin samalla pannan tämän kaulaan. Eela ei ollut vielä pannasta moksiskaan, mutta hihna kiinnosti sitä kovasti. Tyttö olisi kovasti halunnut alkaa leikkiä sillä. Kiinnitin hihnan pantaan ja nousin ylös. "Mennääs nyt!" sanoin koiralle, joka lähti ihmeen hienosti, hihnasta välittämättä liikkeelle. Olin ajatellut että menisimme tutustumaan läheiselle kentälle, jossa oli muutamia agilityesteitä sekä tilaa esimerkiksi tokoiluun. Tulisimme varmasti Eelan kasvaessa käytämään tuota paikkaa ja hyvähän siihen oli etukäteen tutustua.
Eela käveli hienosti hihnassa, välillä se yritti leikkiä hihnalla, ryntäillä kauemmaksi kuin hihna ylsi ja hämmästyi sitten kovasti kun ei pidemmälle päässytkään. Mutta paremmin se meni kuin olisin odottanut. Palkitsin Eelan nameilla, koska pallo olisi villinnyt tyttöä enemmän. Oli meillä kuitenkin pallo mukana; jos kukaan ei olisi kentällä pystyisimme vähän leikkimään siellä.

Saavuttuamme kentän laidalle näin heti että siellä oli joku. Junnuikäinen belgianpaimenkoira groenendael, aika vanhan näköinen sakemanni sekä samojedi omistajineen. Tytön tunnistin heti lukion puolelta, mutta poikaa en ollut nähnyt koskaan. Mutta uskoisin että tyyppi vielä opiskelisi, koska ei se nyt niin vanhalta näyttänyt. Jäimme katsomaan aidan toiselle puolelle pojan ja groenendaelin työskentelyä. Koira oli kyllä tosi energinen eikä näyttänyt keskittyvän kovin paljoa pojan juttuihin. Eelaa kyllä kiinnosti kovasti tämä grotskunarttu ja tyttö nousi varovasti aitaa vasten. Sen turkki näytti kauniilta ja hyvältä auringon paistaessa ja kerrankin se oli keskittynyt johonkin eikä riehunut kuin heikkopäinen. Toisaalta Eela keskittyi tällä kertaa vähän vääriin asioihin, koska kun pojan keskittyminen mustaan koiraan herpaantui hetkeksi oli se luonamme muutamassa sekuntissa. Eela tunki kuononsa aidan välissä ja haisteli uutta tuttavuutta. Poika käveli jo tänne päin saksanpaimenkoira tiukasti kannoillaan. Onneksi tyyppi ei näyttänyt vihaiselta toisin kuin lukiolaistyttö.
"Oho, katos kuka löys taas uusia kavereita kesken treenien!" poika osoitti sanansa mustalle ja pörrötti koiran turkkia. Poika nosti katseensa minuun ja hetken päästä alkoi puhua: "En oo koskaan nähny sua täällä.. Ootko sä?" poika kysyi tytöltä, joka puristi päätään.
"Me vasta muutettiin." avasin vihdoin suuni.
"Aajaajaa... Oon Tapsa, tää musta on Usva ja saku Jere. Ja sit Linda ja toi sen samojedi Eki." poika esitteli nopeasti seuralaisensa.
"Rex ja sitte tää Eela, joka on noita Secretsin koiria." mutisin vastauksen.
"Joo, oon kuullu paikasta. Voisko Eela vähä riehua Usvan kaa et saatais tytöstä ylimääräset energiat pois?" Tapsa kysyi.
"Joo, totta kai." vastasin ja avasin portin. Usva sekä saku olivat heti vastassa Eelaa, mutta sammari ei tuntunut välittävän paljoa mistään. Sen korvat liikkuivat kuitenkin kovasti. Jere haisteli nopeasti Eelan ja palasi sitten isäntänsä viereen. Irrotin aussin hihnan ja koirat lähtivät heti takaa-ajoon. Eela "hymyili ja nauroi" eikä Usva paljoa sille hävinnyt. Tulin tosi ylpeäksi Eelasta kun Tapsa kehui aussin nauravia ilmeitä.

Sillä aikaa kun koirat leikkivät oli selvinnyt että samojedi Eki oli menettänyt hajuaistinsa ja oli puolisokea, josta johtui koiran välinpitämättömyys. Oli myös selvinnyt miksen ollut nähnyt poikaa koulussa; tämä kävi amiksen ensimmäistä viereisellä paikkakunnalla. Ja sain kuulla kaikki Tapsan suunnitelmat Usvaa varten. Tuntui etten koskaan pystyisi kouluttamaan ja saamaan Eelaa edes BH-kokeesta läpi. Tapsa kertoili niitä näitä, mutta Linda tuskin avasi suutaan ja minäkin vastailin pojan juttuihin.
Kun Tapsa kutsui Usva luokseen oli Eela nuorempana jo ihan väsy ja kävi jalkoihini lepäämään.
"Me taidetaan lähteä." sanoin samalla kun Eela imeskeli kengännauhaani ja yritti väsyneesti saada hihnasta otetta tassuillaan.
"Tulkaa joskus toistenki. Usvalla on liian harvoin kunnollisia leikkikavereita eikä se oikei tykkää lastentarhoista." Tapsa sanoi ja tarkoitti lastentarhalla koirapuistoa.
"Voidaan me tullakin, moikka." sanoin ja kiinnitin hihnan Eelan pantaan.
"Moro." Tapsa hymyili ja Linda tyytyi nyökkäämään.

Eela oli koko matkan ihan väsy; yli puolet matkasta se vielä käveli rauhallisesti, mutta loppumatkasta jouduin kantamaan pennun kotiovelle. Tutun paikan tuntiessaan se kuitenkin heräsi sen verran että sisälle päästyään mentiin suoraan ruokakupille. Annoin sille sopivasti ruokaa ja vettä, joita se alkoi nälkäisenä syömään. Rapsutin Eelaa viimeisen kerran ennen kuin lähdin kotiin.

// Mun tarinoiden loput on kammottavia :/

Vastaus:

Tämä oli aivan supermahtava tarina, huippua Rex! En nyt kykene pää kipeänä antamaan tästä rakentavaa palautetta, anteeksi tosi paljon... mutta oikeasti, tämä oli todella hyvä ja pidin kovasti! Saat huippukivasta tarinasta 20€ :3

// Lotte

Nimi: Rex

14.09.2013 12:28
• leiritarina 05.09.2013 •

Olin lupautunut lähtemään Eelan kanssa syysleirille ja tässä sitä oltiin, Eelan kanssa valmiina lähtöön - mutta muut osallistujat eli Kia ja Titta hyörivät ja pyörivät vielä ympäri taloa Loten kanssa. Eela oli ilmeisesti riehunut koko aamun, koska näytti väsyneeltä ja nukkui tyytyväisenä Hilman kanssa Cellan vieressä. Mukaan lähtisi toinen Eelaa vanhempi aussipentu Saimi sekä nuori Hyrrä papillon. Eli pentuporukalla mentäisiin. Nuo kaksi sekä muut hauvat ihmettelivät ihmisten hyörinää.

Kun oli tarkastettu kolmesti että kaikki tavarat, koirat sekä ihmiset olivat mukana päästiin vihdoin matkaan. Mietin miten Eela pärjäisi autossa kun ei ole kauheasti kyydissä ollut, mutta nyt se oli ainakin väsyneen rauhallinen.
Kukaan ei puhunut mitään; Titta sekä Kia tekivät jotain älypuhelimillaan, toisella oli Samsung ja toisella Nokia (puhelinhuomio, koska Nokia ei ole enää suomalainen!). Itse en jaksanut puhelimella alkaa pelata tai mitään muutakaan. Ja koiratkin olivat hiljaa, vain radio oli päällä. Mutta hyvä näin, koska harvoin sai istua hiljaisessa autossa ja kuunnella rauhassa radiota.

Auto pysähtyi, oltiin vihdoin perillä. Olin ylpeä pikku- Eelasta, joka oli ollut koko automatkan kunnolla. Mutta nyt oli kuitenkin pentu täynnä energiaa ja tämä ajoi takaa innoissaan Saimia ja Hyrrää. Vaikka tyttö oli nuorin näistä, näytti se kuitenkin muille ettei varmastikaan hitain, hyppäämällä vauhdista Saimin päälle ja saamalla aikaan aikamoisen painin koirien välillä. Eela oli muutenkin kamalan innoissaan kaikesta uudesta ja jännästä; uudet paikat ja matkatavaroiden purkaminenkin oli niin kivaa.
Veimme tavarat yhteen huoneeseen, jossa oli meille jokaiselle oma sänky. Itse valtasin heti paikan ikkunan vierestä. Eela tutki huoneen kokonaan ja halusi sitten ulos. Titta ja Kia alkoivat purkaa tavaroitaan, mutta minua se ei huvittanut ja lähdin mieluummin Eelan kanssa ulos. He siis Titta ja Kia tulivat hyvin toimeen. Itse taisin olla täällä uudessa paikassa yksinäinen susi, vaikka olin kuulemma aika sosiaalinen sähläri ja rämäpää. Toki minulle oli maailman suloisin, pieni auspai, joka oli vähintään yhtä rämäpäinen.

Välipala olisi noin kello 13:45, joten ehtisimme käydä hyvin vartin aikana tutkimassa lähimaastoa. Eela säntäili pitkin maita ja mantuja kunnes tulimme rannalle, jonne olisimme kai tulossa uimaan vielä tämän päivän aikana. Rannan tuntumassa uiskenteli pari sorsaa, joita Eela hämmästeli suuresti. Tyttö katseli jaloissani ihan ihmeissään pariskuntaa kunnes päätti mennä tutkimaan lähemmin. Koira hiipi ihan rannan tuntumaan ja koetti varovaisesti vettä tassullaan, mutta vetäisi heti tassunsa pois. Se tuijotti vettä ihmeessään ja yritti "hyökätä" pienen aallon kimppuun. Sorsat olivat jo tässä vaiheessa menneet petoa karkuun. Eela kauhistui kun mätkähti läpi aallon ja kastui kauttaaltaan. Kävin sieppaamassa hämmästyneen tytön pois vedestä. "Sä oot ihan hassu kulta, mennää kuivaamaan sut ja sen jälkeen syömään jotain. Eiks vaan?" puhelin pennulle, joka vastasi uikahtamalla pienesti.

Olin kuivannut Eelan, joka oli nyt muiden koirien kanssa syömässä vähäisen määrän "aamuruokaa", koirille ei ollut annettu automatkan takia paljoa ruokaa ja nyt ne mässyttivät innokkaasti ateriaansa. Me taas söimme välipalaamme.
"Teillä on nyt noin kaksi tuntia vapaa-aikaa ja sitten neljältä lähdetään yhdessä tutkimaan maastoja ja syödään taas." Lotte kertoi aikataulusta.
Kun olimme syöneet lähdimme Eelan kanssa peräkammariin ruokalevolle ja vähän purkamaan tavaroita. Laitoin Eelalle maton ja vanhan revityn kengän, jota ilman Eela ei kuulemma kunnolla nukkuisi. Tyttö ottikin kengän hampaisiinsa ja kävi makuulleen lepäämään. Itse etsin uimavarusteet ja pesuvälineet valmiiksi iltaa verten. Sitten otin Nokiani ja soitin parhaalle kaverilleni entiselle paikkakunnalleni.

Joskus soittoni jälkeen Titta ja Kia olivat tulleet ja olimme pelanneet lautapelejä ja jutelleet niitä näitä koirien lepäillessä. Äsken Lotte oli tullut sanomaan että lähdettäisiin kohta ulkoilemaan ja Eela olikin salamana tajunnut että nyt lähdetään ulos. Ja tuntui että tuota koiraa ei pysäyte kun se on jotain päättänyt. Menimmekin Eelan kanssa ensimmäisinä ulos ja koira hetken leikittyä kävyllä kävi tarpeillaan ennen muiden tuloa.
Kun muut tulivat lähdimme kulkemaan polulla/metsätiellä. Lotte kertoi siinä kävellessään hauskoja koiratarinoita, muita kokemuksia ja juttuja. Kesken Loten juttua hänen ensimmäisestä koirastaan hyppäsi eteemme orava ja Eela joka kulki etummaisena pelästyi melkein niskaan hypännyttä oravaa hemmetisti. Koira kääntyi salaman nopeasti, luikahti Loten ohi ja hyppäsi puoliksi Hyrrän yli, mutta törmäsi lopulta minun jalkoihini. Nostin pelästyneen pennun syliini ja rauhoittelin sitä. Mutta Eelan lisäksi oli Hyrrä mennyt myös osittain tolaltaan ja Saimi oli kanssa ihan hämmästynyt. Lotte päättikin että nyt lähdettäisiin takaisin päin.

Mökillä ruokimme koirat ja lähdimme sen jälkeen vaihtamaan uimapukuja. Kia ja Lotte eivät uisi, mutta Titta ja minä, joka olin aina rakastunut mökkeilyä ja uimista olin tietenkin lähdössä saunomaan. Menimme rannalle, jossa Lotte ja Kia olivat koirien kanssa. Me mentiin saunaan ja muut jäivät rannalle ihmettelemään järveä.
Kun tulimme saunasta oli Saimi ihan uimassa, Hyrrä leikki rantavedessä ja Eela vielä harkitsi koko veteen menoa. Ehkä se oli saanut ja tarpeeksi uimisesta päivällä. Menimme rauhallisesti laiturilta veteen etteivät koirat pelästyisi. Uin hetken ja menin sitten rannemmalle koirien luo. Saimi oli aivan innoissaan minusta ja tuli aika lähellekin. Kun Hyrrä näki minut ja Saimin päätti sekin tulla niin lähelle kuin pystyi jalat pohjassa tulemaan. Menin Hyrrän luo ja kehuin papillonia. Eela katsoi rannalta kahden vaiheilla aivan epätoivoisena. "Eelaa, tuu tänne, Eela!" kutsuin koiraa, joka laittoi korvansa luimuun ja syöksähti veteen täyttä vauhtia. Pian Eela olikin vieressäni märkänä koirana. Kehuin pentua suorituksesta veden suhteen.

Uimisen ja saunomisen jälkeen oli niitä tavallisia leirijuttuja; paistettiin makkaraa ja vaahtokarkkeja sekä juteltiin. Käytiin myös koiraleirin mukaisella lyhyellä iltalenkillä sekä syötettiin koirille iltamurkinat. Meille oli myös tarjolla iltapalaa, mutta mahani oli jo ihan täynnä makkarasta ja vaahtokarkeista. Eelan syötyä kävin pesemässä hampaat, Eela oli tosi kiinnostunut hampaiden pesusta ja olisi halunnut syödä suunnilleen hammasharjan. Vaihdoin yövaatteet, osoitin Eelalle nukkumispaikan matolla ja silitin koiraa, joka huokaisten sulki silmänsä.
Päivä oli ollut ihan mukava, Eela oli nähnyt niin oravan kuin sorsia. Ja oli hienosti selvinnyt päivän vesiepisodistakin. Mutta kyllä tuo pentu ehti sitten tehdä vaikka mitä!

Loppu meni vähän niin kuin meni..

Vastaus:

Aloitus oli tosi kiva, kerroit mukavan rauhallisesti ja tarina eteni hyvin. Höpsö Eela huomasi sorsapariskunnan, ja päätti tutkia niiden menoa hieman tarkemmin :D Ja olihan se pieni järkytys vauvelille, kun tuolla lailla vain joutui "aallon läpi", kun koitti sen kimppuun hyökätä.. :/ Kerroit tosi kivasti Eelasta ja sen käyttäytymisestä! Ja lenkillä Eela -parka säikähti kovasti oravaa... hupsu pieni palloaddikti, vaikka onkin hieman arka (: Voi, ihanaa kun sait Eelan kannustettua myös veteen! Kerroit niin ihanasti ja eläväisesti kaikesta, Eelan käyttäytymisestä ja kaikesta... Loppu meni aika nopeasti, mutta pääasia, että kerroit edes jotenkuten tapahtumista, ja pakko oli naurahtaa kun luin, että Eela olisi halunnut syödä hammasharjan :D Hupsu pentu se on ;3 Tämä oli kiva leiritarina, hyvä Rex, saat tästä 12€!

// Lotte

Nimi: Titta

12.09.2013 19:37
Jatkoa:

Saavuimme Aleksin pihaan. Tämä juoksi ovesta poutaiseen säähän ja istuikin samassa vieressäni autossa.
"Moi", tämä tervehti ja pussasi minua suulle.
"Moi", vastasin hivuttaen käteni tämän käteen.
"Hei Aleksi. Mitäs sinulle kuuluu?" mummuni kysyi Aleksilta.
"Hyvää kuuluu", Aleksi sanoi kohteliaasti.
"Isoveli Antti siirty just junnujen valmentajaks futiksessa. Käyn ainakin kerran viikossa kattomassa niiden treenejä ja sit on näitä omiakin treenejä muutaman kerran viikossa", tämä jatkoi. Siirryin katsomaan maisemia ikkunasta.
"Sepä kiva", mummu sanoi. Aleksi harrasti jalkapalloa, samoin minä. Olimme molemmat harrastaneet sitä päiväkoti-ikäisistä asti. Minulla oli nykyään jopa neljät treenit viikossa. Viimeksi eilen tein kaksi maalia ja tulin 21.30 voittajana kotiin.
"Mitä sä mietit?" Aleksi kysyi töytäisten minua kylkeen.
"En mitään ihmeempiä, eilistä peliä tässä vaan..." mumisin.
"No mites se meni? En oo vielä kuullukaan", tämä sanoi siirtyen lähemmäs minua.
"Me voitettiin ja tein kaks maalia", kerroin ylpeänä ja siirsin katseeni auton kattoon.
"No sehän on hyvä", Aleksi totesi.

Saavuimme kennelin pihaan.
"Mitenkäs tästä sitten...?" mummuni kysyi. Hän tarkoitti hakemista.
"No meillä nyt menee varmaan ainakin tunti. Mä soitan sit", sanoin.
"Milläs sinä menet, Aleksi?" mummu kysyi.
"Ömh...". Aleksilla ei ilmeisesti ollut kyytiä.
"Sä pääset meidän kyydillä kotiin", lupauduin.
"Juu", poika nyökkäsi. Saara-mummu iski silmää tälle. Huhhuh!

Tulimme Hyrrän tarhalle. Papillon pentu hypähti haukkuen tarhan aitaa vasten.
"Hei, me täällä vaan!" rauhoittelin sitä nauraen, mutta tämä vain jatkoi haukkumistaan.
"Moikka Hyrrä", Aleksi sanoi läpsäyttäen jalkojaan.
"Katotaan miten se suhtautuu suhun kun meet sinne yksin. Avaa tarhan ovi vaan rohkeesti, mutta varo, ettei se pääse karkuun", neuvoin Aleksia.
"Selvä pyy", poika nyökkäsi ja siirtyi tarhan ovelle. Tämä avasi sen varovasti. Hyrrä hyppäsi samantien pojan tummanpunaisia chinoja vasten.
"Hyrrä..." huokaisin.
"Ei se mitään", Aleksi vakuutti. Naurahdin. Hyrrä juoksi tarhan kerran sisältä ympäri ja juoksi sitten takaisin ovelle. Aleksi oli jo kerennyt sulkemaan sen. Hyrrä hyppäsi uudelleen haukkuen pojan jalkoja vasten. Aleksi oli selvästi hieman hämmentynyt.
"Annas mä tuun apuun", sanoin ja menin tarhaan sisälle.
"Hyrrä, EI!" ärähdin. Tämä kyykistyi maahan korvat luimussa.
"Kiitos, kulta", Aleksi kiitti.
"No niin, hyvä poika", sanoin ja kyykistyin rapsuttamaan Hyrrää.
"Millos sä ajattelit kouluttaa tän kaverin?" Aleksi kysyi.
"Sitähän mä teen koko ajan! Mä käsken sitä aina tarpeen tullen, ja joskus se oppii, joskus ei. Niin se kuuluu tehdä", sanoin.
"Ookoo...", Aleksi nauroi määrätietoiselle selitykselleni.
"Lähetään sen kaa lenkille, niin se saa purkaa energiaansa", ilmoitin.
"Juu, käy", Aleksi sanoi. Kiinnitin hihnan innokkaan Hyrrän pantaan ja sitten lähdimme kävelyttämään sitä kennelin pihaa pitkin aina pihatielle asti.

Pihatien päästä käännyimme tällä kertaa oikealle. Kerroin Aleksille kallioista, jotka sijaitsivat vähän matkan päässä kennelistä. Päätimme, että menisimme sinne käppäilemään ja tutkimaan luontoa. Siellä voisi ehkä pitää Hyrrääkin vapaana, tällä kertaa tarkemmin vahdittuna. Matkalla jutustelimme Aleksin kanssa eri koiraroduista ja niiden piirteistä.
"Sähän oot oikee neropatti! Täydellinen tapaus. Hyvä sekä futiksessa ja koiratieteilyssä", Aleksi kehaisi ja kietoi oikean kätensä vyötärölleni ja alkoi varovasti kutittaa kylkeäni.
"No kiitos, mutta..." sanoin naurusta kihertäen.
"No mitä?" tämä nauroi ja jatkoi kutittamistaan.
"Lopeta!" kiljuin. Aleksi ärjäisi "pelottavasti" ja jatkoi yhä kutittamistaan. Hyrrä haukkui puolustuksenomaisesti. Vasta sitten Aleksi tajusi lopettaa, Hyrrä nimittäin oli juuri hyökkäämässä pojan jalkoihin.
"Hassu Hyrrä", sanoin hymyillen.
"Se tykkää susta, niin kun mäkin", Aleksi sanoi ja suukotti poskeani.
"Niin mäkin tykkään teistä", sanoin.

Pian saavuimmekin kallioille. Ne olivat laajoja ja korkeita, ja niiltä näki hyvin alla kulkevalle tielle. Tällä hetkellä tiellä ei kulkenut paljoa autoja, ehkä yksi parissa minuutissa.
"Uskallanko mä päästää Hyrrän vapaaks? Se viime kertanen..." sopersin peläten. Olin kertonut tapahtuneesta Aleksille.
"Kulta, älä huoli. Meitä on kaks ja me saadaan se koira kyllä pidettyä kurissa, kunhan vaan olla tarkkoina", Aleksi vakuutti silittäen kättäni.
"Okei sitten", myönnyin ja irrotin hihnan Hyrrän pannasta. Tämä juoksi innoissaan muutaman metrin päähän nuuhkimaan. Kallio oli lohkeillut, ja sen väleistä kasvoi joitakin kasveja.
"Hyrrä...", aloitin, mutta Aleksi keskeytti minut.
"Ei hätää", tämä sanoi.
"Mitä jos se tippuu kalliolta alas?" huolestuin.
"Niin, sepä vasta oiskin kamalaa! Auto ajais sen yli ja se liiskaantuis maahan. Tai ehkä se jäis kitumaan..." poika nauroi "kauhuissaan".
"LOPETA! Hyi olkoon, miten sä kehtaat?!" huudahdin ja ryntäsin nappaamaan Hyrrän syliini. Se oli jo aika kaukana meistä. Istuuduin Hyrrä sylissäni vähän kauemmas Aleksista.
"No niin kulta, äläs nyt. Se oli vitsi, ja mä LUPAAN, ettei niin tuu tapahtumaan. Meitä on kaks nuorta aikuista, jotka kyllä osaa huolehtia yhdestä koiranpennusta ilman, että sille käy MITÄÄN", Aleksi tuli rauhoittelemaan minua.
"No joo joo...", sanoin hieman surullisena. Nojasin pehmoinen Hyrrä tassujaan tutkiskellen Aleksin olkapäähän.
"Mitäs me nyt täällä tehään?" poika kysyi hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen.
"Kai me voitais kohta lähtee takas... Hyrrä on tehny jo aika monet pissat ja kai se vielä kakatkin tekee", sanoin. Aleksi nousi ylös ja nosti Hyrrän pois sylistäni niin, että pääsin itse helpommalla.
"Kiitos", sanoin hymyillen. Poika oli niin ihana koittaessaan korvata virheitään.

Pääsimme takaisin kennelille. Veimme Hyrrän tarhaan. Menimme Loten luo.
"Hei, Titta ja...", Lotte pysähtyi miettimään. Annoimme hänen miettiä.
"Aksel!" tämä hihkaisi. Tirskahdin.
"Aleksi", Aleksi sanoi naurahtaen itsekin.
"Voi anteeksi", Lotte sanoi hymyillen.
"Mitenkäs koirat nyt, kun tulee syksy? Onko niillä lämmitys noissa tarhan sisätiloissa?" Aleksi kysyi. Voi elämä!
"Juu, on", Lotte naurahti. Minäkin nauroin. Aleksi punastui.
"Mites teillä nyt menee? Mulla menee erittäin hyvin! Kävin tossa just semmosen kurssin, missä opetettiin lisää koirista, niiden koulutuksesta yms.", Lotte sanoi ylpeänä.
"Kiva. Mullakin menee hyvin", sanoin Aleksia vilkaisten.
"Joo, sama täällä. Isoveli pääsi just junnujen valmentajaks futiksessa ja on tässä viikot täynnä futista. Mut onhan se kivaa kun se on kuitenkin mulle tärkee harrastus", Aleksi kertoi.
"Okei. Etkös Titta säkin harrasta jalkapalloo?" Lotte kysyi.
"Juu", sanoin hymyillen.

Pian istuimme mummuni autossa viemässä Aleksia kotiin. Nojasin taas Aleksin olkapäähän, ja melkein nukuin. Eilinen peli oli vieläkin kehossani voimia vievä, ja huomenna taas treenit edessä. Mutta ei se mitään, minä aikoisin voittaa tästä eteenpäin jokaisen vastaan tulevan pelin ja esteen! Taisin mutista ajatuksiani hieman ääneen, sillä Aleksi nauraa hekotti vieressäni. Hups.

Loppu! :))

Vastaus:

Tarina oli kokonaisuudessaan kiva, ja oli mukavaa, kun kerroit vähän sinun ja Aleksin harrastuksista. Tykkäsin myös kovasti, kun kerroit hieman enemmän ihmissuhteistasi ja tarinassa tuli ilmi onnellisuus ja läheisyys. Aleksi tuli kennelille mukaan, mikä taisi olla Hyrrälle positiivinen yllätys. Ja hienoa, kun koulutat Hyrrää pikkuhiljaa, poika on kyllä tosi vekkuli tapaus, toivottavasti koulutus onnistuu :) Ilmaisit tarinoissa hyvin joka hetki omat tuntemuksesi ja liitit siihen myös Hyrrän käyttäytymisen ja siitä koituneet tunteet. Pidin tosi paljon! Hyrrä oli tänään reipas poika, ja se sai olla hieman vapaanakin :) Odottelen innolla syysleiritarinaa! Tästä saat 8€ :)

// Lotte

Nimi: Rex

01.09.2013 16:06
Joo, en oo liekin sammumisen jälkeen kirjotellu yhtään hoitotarinaa.
-JATKUU-

Loten mentyä otin hänen osoittamasta paikasta kaksi lelua, toinen oli kirahavia esittävä lelu ja toinen tavallinen tennispallo. Laskeudun kyykkyyn Eelan eteen ja kysyin "kumpi?". Ja Eela tuijotti innokkaasti tennispalloa ja urahti kun palloa ei heti kuulunut. Vippasin pallon koiralle, joka pedon maisesti hyökkäsi pallon kimppuun. Pentu pyöri pallon kanssa paikallaan ja kun tennispallo irtosi pienistä tassuista lähti peto saalistamaan sitä. Heitin kirahvin pois, koska Eela oli selvästi pallokoira. (Ja pallokoirat on ihan parhaita!) Hetken tätä menoa katseletuani nappasin Eelan sekä pallon syliini. Tyttö hämmästyi yllätyshyökkäyksestä, muttei lopulta ollut siintä moksiskaan.
- Nyt mennään kamu tonne ulos riehumaan, sanoin koiralla. Eela muuten tuntui hymyilevän tai nauravan ihan koko ajan. Hymykoira.

Vedin eteisessä kengät takaisin jalkaan pennun pyöriessä jaloissani. Avasin ulko-oven ja Eela säntäsi pihalle, mutta kompastui ja tömähti maahan. Mutta mitäpä pienistä; pentu nousi ylös ja juoksi luokseni kamalalla vauhdilla. Ja pian minulla oli auspai sylissäni havittelemassa palloa. Päästin pallosta irti ja Eela hyppäsi perään. Ja sitten alkoi Eelan takaa-ajo- leikki pallon kanssa. Noin viiden- kymmenen minuutin kuluttua Eela hermostui kun ei koskaan saanut palloa kiinni. Pallo vaan juoksi aina karkuun. Tyttö antoi pallon vieriä kunnes se pysähtyi ja hyökkäsi sitten sen kimppuun. Kun koira nosti päätään, piteli se ylpeästi palloa leuoissaaan ja kiirehti tuomaan sitä minulle.
- Hieeno tyttö, kehuin koiraa ja rapsutin sen pehmeää turkkia. Eela tunki kultaisesti päänsä syliini ja haukotteli suloisesti.
- Jotain taitaa väsyttää, naurahdin aussille sieppaten sen samalla syliini. - Mennäänkö sisälle nukkumaan? kuiskasin Eelalle, joka vastaukseksi urahti hiljaisesti. Kannoin pennun sisälle ja nukkuva koira sylissäni etsin myös koirien huoneesta häkin jossa luki Eela. Avasin häkin oven ja laskin Eelan paikan nurkkaan, jossa sijaitsi myös matto sekä joku järsityn näköinen kengä.
- Nuku hyvin hassu tyttö, kuiskasin pennun korvaan ennen lähtöäni muuttolaatikoita pursuavaan kotiin.

Tää oli vähän tämmönen (ja aika lyhyt), mutta ensimmäinen tarina on aina niin vaikee. :)

Vastaus:

Awww, suloinen ;D Eelasta paljastui palloaddikti, ja taitaa tennispallo nyt olla neidin suosiossa ;) Tuo alku oli jotenkin niin ihana, ihanaa lukea sun uusia hoitotarinoita, ihan oikeasti! ;D Eela ihana hymykoira ♥ Ja awwwws, nuo ulkona olevat tapahtumat oli niin sulosia ;3 Mää tykkäsin tästä tarinasta, taas :D Ja saat tästä 9€, rakastuin sun kirjoittamistyyliin lopullisesti, oon mennyttä... :D

// Lotte

Nimi: Rex

01.09.2013 12:46
Seisoin keskellä muuttolaatikoita, joita oli ympäri taloa. Olimme eilen illalla muuttaneet uuteen kotiimme viereisestä kunnasta. Toisaalta olin onnellinen ja toisaalta en. Olin rakastunut uuteen siniseen, kaksikerroksiseen omakotitaloon heti, joka oli kyllä ihan eri tasoa kuin pieni rivitaloasunto. Toiseksi isä oli luvannut ostaa muuton jälkeen minulle mopon, vaikka äiti olikin tyrkyttänyt vaaleanpunaista skootteria heti kun moponosto oli tullut puheeksi. Kolmanneksi, muttei läheskään vähäisemmäksi olin saamassa hoitokoiran paikallisesta kennelistä! Australianpaimenkoiranpentu nimeltä Eela, jota olinkin pikimmiten menossa katsomaan. Huonot asiat olivatkin niitä tavallisia muutonjälkeisiä juttuja; uusi koulu, ei kavereita ja omat muuttolaatikot olivat suunnilleen kasan pohjimmaisena. Isosiskolla oli taas helppoa kun oli käynyt jo vuoden lukiota täällä ja pikkuveli oli vasta yksi vuotias, juuri hatarasti kävelemään oppinut. Mutta näinhän se menee.
Otin keittiöstä valmissämpylöitä, joita äiti oli jostain saanut. Sitten huusin porukoille meneväni ulos "etsimään" kenneliä ja uutta hoitokoiraa. Otin naulakosta nahkatakkini ja vedin kengät jalkaan. Siintä sitten lähdin harhailemaan bussipysäkille.

Bussia en joutunut odottamaan pitkään ja onneksi kuski osasi sanoa missä kohtaa jäisin pois. Kävelin hiekkatietä pitkin vähän matkaa ja löysinkin sen päästä rakennuksen, jonka kupeessa oli muutamia koirille sunnattuja häkkiä. Menin ovelle ja painois ovikelloa. Heti alkoi kuulua sisältä haukkuja ja hiljaa- huutoja. Ovi aukesi ja sen takaa paljastui hujanhajan oleva eteinen, nainen sekä kaksi tricolor sekä yksi bluemerle värinen aussi.
- Päivää, nainen tervehti iloisesti.
- Ömmööh.. päivää, heräsin koiria katsomasta ja tuijotin nyt ehkä hieman ilkeästi naista. Hiljaisuus.
- Aa..! Oletko se uusi hoitaja, Eelan hoitaja? Olen Lotte, Loteksi itsensä esitellyt katkaisi hiljaisuuden.
- Joo ja olen tota Rex, vastasin.
- No tule nyt sisään, esittelen sinulle Eelan. Väistäkääs nyt.. Hienosti Cella ja Toivo... Bueno, mene nyt, mene.
Seurasin Lottea yhteen huoneeseen ilmeisestikin Cella vieressäni. Bueno oli lopulta jäänyt sitten sinne eteiseen kun ei ollut välittänyt pois tulla. Huoneessa meitä oli heti tervehtimässä tosi nätti blue merle auspai.
- Tää tässä on Ivana, mutta EELAA, tule tänne... Ihmeellisen peittokasan alta hyppäsi vilkas pentu suoraan Toivoa päin. Toivo pelästyi ja peruutti päin kaunista Ivanaa, josta pentu innostui entistä enemmän. Eela kävi näykkimässä Toivon korvia ja Ivanan häntää kunnes huomasi Cellan ja kiirehti tämän kimppuun. Sitten se kävi vielä Loten jaloissa pyörimässä ja törmäsi lopulta myös minun jalkoihini. Pentu ilmeisesti hämmästyi suuresti uudesta hajusta ja alkoi tutkia housun lahkeita ja pitihän niitäkin vähän maistaa. Kumarruin koiran puoleen ja tämä kierähti vatsalleen nauraen minun rapsuttaessa sitä korvan takaa.
- Jätän teidät kahdestaan ja vien nämä hassut tästä ulkoilemaan. Voit ostaa tuosta jonkun lelun ja mennä sen kanssa ulos leikkimään, jos haluat. Lotte sanoi ja alkoi patistaa kolme koiraa pois.

-JATKUU-
nyt ei pysty enempää.

Vastaus:

Awww... :3 Mun mielestä tuo alku oli tosi ihana, kun kerroit sun perheen tilanteesta jne, jotenkin tykkäsin tästä hurjan paljon :D Alku oli niin ihanan pysähdyttävä. Pääsit kuin pääsitkin kennelille, ja siellä tapasit heti minut, Cellan, Toivon ja Buenon... :3 Ja Eela taitaakin olla aika vilkas neiti! Sehän ehti riehua ja säntäillä joka paikassa... mikä villi persoona tuo tyttönen nyt siis onkaan :D Mutta hei, jos et ole pitkään aikaan tarinoita kirjoitellut(?), mun mielestä tämä oli ihan mahtava! :3 Nyt ainakin on Secretsissä parin hyvän hoitajan lisäksi taas yksi hyvä hoitaja... ;3 Ja vaikka Eelasta ei paljon kerrottu, minun on pakko antaa tästä edes 7€, koska mä en tiedä, rakastuin sun kirjoittamistapaan ja tähän kaikkeen... :3

// Lotte

Nimi: Titta

31.08.2013 12:52
Makasin sängylläni ja kuuntelin musiikkia MP3-soittimestani. Tarkoituksena oli mennä tänään kennelille, mutta en tiennyt pääsisinkö... Telma oli kavereidensa kanssa kaupungilla, äiti sairasti kotona flunssaa ja isä oli työmatkalla Saksassa. Isä oli lähtenyt Saksaan vasta eilen, mutta minulla oli häntä silti jo kova ikävä! Hän kertoi aina kaikki hauskat jutut ja keksi tekemistä... No mutta. Jäljellä olisi enää vain mummuni. Saara-mummmu asui kahden tunnin ajomatkan päässä kodistamme, ja nyt hän oli tullut luoksemme viikoksi. Mummuni oli tullut tänään aamulla, enkä viitsinyt rasittaa häntä kyyditsemisellä.
"Titta", kuulin äänen ovelta. Vedin kuulokkeet korvistani. Se oli mummu.
"Mitä?" kysyin.
"Äitisi kertoi, että sinun pitäisi mennä tänään kennelille", mummuni sanoi.
"Joo..." mutisin.
"Milloinkas olet menossa?" tämä kysyi.
"Mä menisin vaikka heti, mutta ei mulla oo kyytiä..." jatkoin vaivautuneeseen äänensävyyn.
"No mutta, minä vien sinut! Niin me sovimme äitisi kanssa", Saara-mummu sanoi hymyillen.
"Oikeesti? Kiitos, mummu!" sanoin ja menin halaamaan mummuani.
"Lähdetäänkö heti?" tämä kysyi. Nyökkäsin. Harjasin nopeasti hiukseni ja juoksin sitten portaat alakertaan.

Eteisessä olin jo vetämässä takkia ylleni, kun mummuni kysyi:
"Eihän sinulla ole nälkä?".
"Ei oo. Mä söin aamupalan joskus kymmenen aikaan ja pärjään kyllä sillä. Syön vaikka sitten kun tuun kotiin", vakuutin ja vedin takkini vetoketjun kiinni.
"Hyvä on", mummu sanoi ja työnsi omat tossunsa jalkaansa. Valitsin jalkaani mustat tennarini ja tarkistin, että minulla oli puhelin taskussa. Sitten lähdin ulos.

Istuuduin auton takapenkille. Mummu tuli perässä.
"Muista turvavyö", tämä muistutti.
"Juu", naurahdin ja kiinnitin turvavyöni. Mummukin kiinnitti omansa, ja sitten lähdimmekin pois pihasta. Samassa puhelimeni soi. Vedin sen pois taskusta. Soittaja oli Aleksi.
"Moi", vastasin.
"Moi! Ootko sä menossa kennelille tänään?" poika kysyi.
"Oikeestaan mä oon just matkalla", sanoin.
"Ai, okei. Pääsisinkö mä mitenkään mukaan?" Aleksi kysyi.
"Mä kysyn", sanoin ja irrotin luurin korvaltani.
"No mitäs nyt?" mummuni kysyi.
"Voidaanko me koukata Aleksi mukaan?"
"Tottahan toki!" tämä suostui.
"Juu, voidaan me", sanoin nostaen taas luurin korvalleni.
"Hyvä. Nähään kohta!" poika sanoi ja sulki puhelun. Työnsin puhelimen takaisin taskuuni.

Jatkuu! Sori kun en kertonu yhtään Hyrrästä. Aika loppu kesken, mutta ens kerralla sitten, joohan? ;)

Vastaus:

Tässä ei tosiaan Hyrrästä ollut mitään. Tavallisesti, jos hoitokoirasta ei olisi kerrontaa, niin en antaisi rahaa, mutta tästä saat 3€.
Tarina oli mun mielestä tosi kiva, kun kerroit vähän perheesi tilanteesta jne, ja että ikävöit isääsi. Ja onneksi mummosi suostui viemään sinut Secretsiin! Ja Aleksi soitti, hänkin pääsee mukaan (: Odottelen innolla jatkoa!

// Lotte

Nimi: Titta

23.08.2013 20:32
Jatkoa:

Otin Hyrrän hihnan käteeni ja kiinnitin sen papillon pennun pantaan. Lähdin taluttamaan Hyrrää. Se kulki innoissaan nuuhkien ja häntä vispaten eteenpäin.
"Ihan kun sä et ois ollu lenkillä ainakaan viikkoon!" kommentoin. Hyrrä vilkaisi minua touhukkaasti ja jatkoi sitten matkaansa.

Saavuimme metsään. Kello oli nyt 16.15. Aurinko alkoi jo laskea, mutta vielä ei onneksi ollut pimeää.
"Uskallanko mä laskee sut vapaaks?" kysyin hoidokiltani. Tämä haukahti pienesti. Luotin viime kertaiseen, nappasin Hyrrän kiinni ja irrotin hihnan sen pannasta. Tämä juoksi innoissaan läheiseen puskaan tekemään tarpeitaan.

Kun olimme kävelleet metsässä noin 300 metriä eteenpäin, löysin suuren kiven. Raivasin tieni kielojen ja muiden kasvien läpi sen luokse. Hypähdin kiven päälle istumaan. Hyrrä meinasi tulla myös, mutta se jäikin vain nuuskimaan kieloja.
"Hyrrä, ei! Et koske niihin", komensin koiraa. Se onneksi tajusi jo "ei"-käskyn. Tai no, ehkä se tajusi vain kieltävästä äänensävystä, eihän sitä kukaan voinut tietää...

Olin istuskellut kivellä noin 10 min. Viestitellyt Aleksin kanssa ja... No, enpä minä oikeastaan muuta ollut tehnyt. Puhelimestani oli kuitenkin loppunut akku, joten hypähdin pois kiveltä ja aloin katseellani etsiä Hyrrää. Sitä ei näkynyt. Ajattelin, että se olisi mennyt taas jonkin puskan suojiin.
"Hyrrä, tänne!" kutsuin. Koiraa ei näkynyt missään.
"Hyrrä!", huudahdin uudestaan. Hätäännyin, kun en nähnyt papilloa vieläkään missään.
"Hyrrä, täällä näin! Tule, tule", maannittelin. Vähitellen minulle valkeni, ettei se tainnut kuulla huutojani. Lähdin kulkemaan syvemmälle metsään.

Minua pelotti. Olin kulkenut jo aika pitkälle, huudellut Hyrrää aina välillä ja kurkkinut jopa vastaan tuleviin pensaisiin. En kuitenkaan ollut löytänyt koiraa mistään. Kyynel vierähti poskelleni, sitten toinen. Hetken kuluttua nyyhkytin oikein kunnolla, yrittäen samalla miettiä, missä Hyrrä voisi olla. Päätin soittaa Lotelle. Kaivoin puhelimen hupparini taskusta. Painoin sen virtanäppäintä. Näyttö ei auennut. Painoin uudestaan, ja samassa muistin, että siitä oli akku loppu.
"Ei!" voihkaisin. Aloin nyyhkyttää yhä lohduttomammin. Jäseneni tärisivät. Nojauduin puuta vasten ja valmistauduin kertomaan Lotelle Hyrrän katoamisesta.
"H-Hyrrä!" huusin vielä kerran ääni väristen. Odotin muutaman sekunnin, mutta ei. Koirasta ei näkynyt jälkeäkään.
"Mitä mä oon menny tekemään?!" kysyin vihaisena itselleni. Puristin Hyrrän hihnaa nyrkissäni. Päätin lähteä takaisin kennelille hakemaan apua.

Kun olin päässyt metsässä sijaitsevan polun päähän ja kääntymässä autotielle, kuulin takaani haukahduksen. Käännyin nopeasti ympäri. En nähnyt minkäänlaista elonmerkkiä. Sitten kuulin toisen haukahduksen. Se oli Hyrrä!
"Hyrrä, missä sä oot?" huusin. Samassa alkoi kova uikutus.
"Hyrrä hei!" huusin ja lähdin lönkyttelemään takaisin.
Löysin Hyrrän jääneenä jumiin melko suuren, sileäpintaisen kiven ja puunrungon väliin. Tai no, oikeastaan sen vasen takatassu oli jäänyt niiden väliin.
"Voi Hyrrä!" huudahdin onnesta suunniltani. Nyt en itkenyt surusta ja pelosta, vaan ilosta. Polvistuin koiran vierelle ja irrotin sen tassun loukusta. Se nuolaisi poskeani kiitollisena ja alkoi sitten läähättää ja heiluttaa häntäänsä.
"Voi rakas, mä olin niin huolissani", sanoin ja nostin koiran syliini. Tällä kertaa se vain nojautui onnellisena läähättäen mahaani vasten. Päätin kantaa sen takaisin kennelille.

Kennelille tultuamme kävin viemässä Hyrrän tarhaan. Se joi ensin janonsa pois, ja käpertyi sitten tarhan lattialle makuulleen. Menin jännittyneenä kertomaan Lotelle lenkistämme.
"Lotte, Lotte!" huusin juosten naisen luo.
"Mitä nyt Titta, onko jotain sattunu?" tämä kysyi.
"Sun on pakko kuulla tää! Me oltiin Hyrrän kanssa metsässä lenkillä. Sitten mä päästin sen vapaaks ja istuin siihen kivelle ja yhtäkkiä Hyrrä katos ja..." selitin suu vaahdossa.
"No niin, otetaas vähän rauhallisemmin. Mitä siis tapahtu?" Lotte toppuutteli ja talutti minut pihassa olevalle penkille istumaan. Kerroin mahdollisimman yksityiskohtaisesti kaiken, mitä oli tapahtunut. Lotte oli hetken hiljaa. Pelkäsin, että hän suuttuisi minulle.
"Ahaa, vai että sellainen reissu..." tämä sanoi jättäen lauseensa hieman kesken. Kohdistin katseeni kenkiini ja pelkäsin pahinta.
"Kuules Titta. Hyrrä on kiltti poika, eikä sille onneksi sattunut mitään. Mutta aina, kun päästää koiran vapaaksi, on myös vahdittava, mitä se tekee ja minne se menee", Lotte sanoi katsoen minua suoraan silmiin.
"Joo. Anteeks", sanoin todella tarkoittaen sitä.
"No ei se mitään. Ensi kerralla olet sitten vähän tarkempi. Ja menepäs vaikka vielä tarkistamaan, että Hyrrän jalassa ei tosiaan ole esimerkiksi mitään tikkua", tämä sanoi hymyillen.
"Juu", sanoin ja hymyilin helpottuneena takaisin. Lähdin tarhalle.

Hyrrä makasi kiltisti kyljellään maassa, kun tutkin sen tassua. En onneksi löytänyt tikkuja sun muita.
"Mun rakas", sanoin ja annoin suukon hoidokilleni.
"Onneks sulle ei sattunu mitään", sanoin vielä ja lähdin sitten pois tarhasta.

Menin vielä Loten luo.
"Lotte hei, paljonko kello on?" kysyin.
"Se on nyt 17.20. Pitäiskö sun mennä kotiin, vai miks sä kysyt?" tämä kysyi.
"No pitäis mun varmaan. Mutta mun omasta kännykästä loppu akku..." sanoin hieman nolona.
"No sähän voit soittaa mun kännykällä", Lotte lupautui.
"Kiitos tosi paljon!" sanoin. Soitin äidilleni, ja hän sanoi, että voisi hakea minut, kun oli juuri tulossa viemästä Leenaa kotiin. Kiitin Lottea vielä kerran, ja lähdin sitten kävelemään kennelin pihatietä.

Loppu! Voisitko sä muuten lisätä Hyrrälle temppuihin "ei"-käskyn? Siis jos sinne kuuluu lisätä myös käskyjä? :D

Vastaus:

Lisään ei -käskyn :) Ja tosiaan, tarinan lopussa aina pitää sanoa, mitkä temput koiralle pitää lisätä temppuihin. Tämä oli tosi kiva jatko-osa, ja annan sulle tästä ihan ekaksi nyt 12€! :D Voi Hyrrä... päästit sen vapaaksi, ja aluksi sujuikin hyvin, mutta sitten, kun unohduit tekstailemaan, Hyrrä pakeni :/ Ja olit järkyttynyt, ja akkusikin oli loppunut... onneksi Hyrrä ilmestyi viimein luoksesi, hupsu papillon! Ja sait minullekin kerrottua, mitä oli sattunut :) Tämä oli tosi kiva tarina, hyvä Titta!

// Lotte

ps. Hoitajille -osiossa on viimeisenä eläinlääkäri & ajanvaraus, hoidathan ensi kerralla pienimmätkin tapaukset siellä? :)

Nimi: Ida

21.08.2013 19:17
Heräsin 09.00. Menin alakertaan aamupalalle. Sanooin äitille "Muista viedä minut Kennelille kymmeneksi" Äiti ei kuunnellut vaan jatkoi sanomalehden lukemista. Sanoin saman uudestaan. Äiti nyökkäsi. Kun olin syönyt menin vaihtamaan vatteeni. Sen jälkeen harjasin hiukset ja hampanaani. Kello oli puoli kymmenen. Menin vielä katselemaan TV:tä vähäksi aikaa. Äiti oli miekkaamassa kun kello oli 09.50. Huusin äidille "Oletko kohta valmis?" Äiti huusi takaisin "Olen olen". Odottelin äitiä vielä viisi minuutiia. Sitten äiti tuli. Sanoin hänelle näin "Menen jo autoon odottamaan". Äiti vastani näin "Mene vain". Kun olin autossa äiti jo tulikin. Kymmenen minuuutin päästä olimme perillä. Puhelimeni oli piipannut koko aamun. Päätin laittaa sen äänettömälle. Astuin ulos autosta ja kuulun koirien haukuntaa. Astuin Kennelin sisään ja näin Loten. Lotte hymyili minulle ja hymyilin sitten takaisin. Kävelin vähän eteenpäin niin näin Cellan. Hän heilutti häntäänsä hirveää vauhtia. Menin rapsuttelemaan Cellaa. Cella antoi minulle märän pusun. Menin Cellan kanssa lenkille. Oli lämmin päivä joten koitin saada Cellan uimaan. Heittelin Cellalle vesileluja ja keppejä mutta Cellaa ne ei houkutellut. Päätin kääntyä takaisin. Menin harjailemaan Cellaa. Lotte tuli kysymään minulta miten lenkki meni. Vastasin näin "Ihan hyvin. Koitin saada Cellan uimaan mutta ei se suostunut..."
Sori kun tästä tuli näin lyhyt. Kirjotan ensi-osasta pidemmän :)

Vastaus:

Tarina oli kokonaisuudessaan kiva. Vältä kuitenkin toistelemasta Cellan nimeä liikaa, kuten:

"Menin rapsuttelemaan Cellaa. Cella antoi minulle märän pusun. Menin Cellan kanssa lenkille. Oli lämmin päivä joten koitin saada Cellan uimaan. Heittelin Cellalle vesileluja ja keppejä mutta Cellaa ne ei houkutellut."

Tuossa oli viisi lausetta, ja mainitsit peräti kuusi kertaa Cellan nimen. Joskus nimeä voi korvata ns. vertauskuvallisesti, aina ei tarvi käyttää nimeä. Cellaa kuvastaen voi käyttää esim. sanoja: "kaunis aussineito, naaras, aussityttö, aussineitokainen, auspi" jne, ettei aina tarvitsisi kirjoittaa Cellan nimeä, niin teksti olisi helppolukuisempaa. Ehdit kuitenkin ilmeisesti tehdä Cellan kanssa kaikenlaista, ja tämä oli ihan kiva ensimmäiseksi tarinaksi, vaikkakin tosiaan lyhyt. Voisit kiinnittää huomiota myös puheeseen, kuten:

Sanoin hänelle näin "Menen jo autoon odottamaan." Äiti vastasi näin "Mene vain".

Olisit voinut kirjoittaa sen kahdella eri tapaa;
Sanoin hänelle näin: "Menen jo autoon odottamaan." Äiti vastasi: "Mene vain."
TAI
"Menen jo autoon odottamaan", sanoin äidilleni. "Mene vain", hän vastasi.

Joka tapauksessa saat tästä kivasta alkutarinasta 7€

// Lotte

Nimi: Titta

21.08.2013 19:09
Menin ujona olohuoneeseen. Äidin ystävä Leena oli meillä kylässä. Äiti ja Leena puhua pälpättivät vaikka mistä, eiväthän he olleet nähneet ainakaan puoleen vuoteen.
"Äiti..." mutisin. Tiesin, että kuulostin lapselliselta, mutta en halunnut inhottavana, omana itsenäni tunkeutua heidän keskustelunsa väliin.
"Titta, odota hetki", äiti sanoi vaientaen minut nostamallaan kätensä. Leena sen sijaan katsoi minua hymyillen, ja sanoi:
"Antaa tytön kertoa". Nyökkäsin kiitollisena.
"No mitä nyt?" äiti kysyi minulta hieman vaivaantuneeseen äänen sävyyn.
"Noh... Mun pitäis päästä kennelille niin voisitko sä viedä mut?" kysyin nopeasti. Leena kiinnostui.
"Mikäs kenneli se on?" tämä kysyi.
"Secrets", sanoin odottaen kärsimättömänä äidin vastausta.
"Aha", Leena sanoi yrittäen selvästi näyttää siltä, että ymmärtäisi jotain. Mutta turhaan.
"Niin?" kysyin kohdistaen katseeni äitiin.
"Titta, hyvänen aika sentään! Leena, hyvä ystäväni, on tullut meille taas pitkästä aikaa kylään! Jos sinun on nyt pakko mennä sinne kennelille, niin pyydä Telmaa viemään!" äitini sanoi ärtyneenä. Leenalla itsellään oli 17-vuotias poika. Pojan nimi oli Kalle ja hän oli oikea öykkäri. Leena sen sijaan oli paljon mukavampi ja rauhallisempi tapaus!
"Okei, okei", sanoin puolustuksenomaisesti ja lähdin yläkertaan.

Menin Telman ovelle.
"Telma", sanoin kun pääsin ovelle. Tyttö makasi sängyllään ja teki matematiikan läksyjä.
"Mitä?" tämä kysyi.
"Mun pitäis päästä kennelille eikä äiti voi viedä..." sanoi, mutta lauseeni jäi kesken.
"Titta, mulla on läksyt kesken", Telma sanoi ja keskittyi sitten taas tehtäviinsä.
"Pliis, Telma!" uikutin.
"Ei tuolla ees sada! Voithan sä kävellä tai pyöräillä", Telma sanoi. Tiesin, ettei hän tarkoittanut mitään pahaa, mutta minua ärsytti silti!
"Äläs nyt! Tuolla voi alkaa satamaan koska vaan", murahdin vihaisena.
"Aha", Telma sanoi väsyneesti ja laski kynänsä sängylle. Tämä nousi sänkynsä reunalle istumaan ja vilkaisi kelloa.
"Kello on nyt 15.30. Mun pitää vielä keretä tekeen läksyt ennen kun mä nään Sannia ja Ellaa 16.30", Tämä totesi.
"No mutta, eihän sulla oo enää kun se matikka?" kysyin.
"Oikeestaan mulla on tän lisäks vielä äikkä ja hissa", tämä sanoi.
"Kyllä sä kerkeet! Pliis, Telma!" sanoin ristien käteni ja uikuttaen.
"Äh, okei", Telma myöntyi.
"Jes, kiitos!" huudahdin ja ryntäsin halaamaan siskoani. Hän oli kyllä maailman paras isosisko. Telma haki vaatekaappinsa ylimmältä hyllyltä oman kypäränsä, ja otti vielä varakypärän, jota lähinnä minä käytin.

Istuuduin Telman skootterin takaistuimelle, ja tartuin kiinni pidikkeistä. Olin ollut skootterin kyydissä monta kertaa, mutta osasin silti aina jännittää.
"Kaikki okei?" Telma varmisti.
"Joo", sanoin, tai oikeastaan huusin. Kypärä päässä ääni oli vaikea saada kuuluviin. Telma käynnisti skootterin ja lähdimme huristelemaan kohti kenneliä.

Saavuimme kennelin pihatien päähän.
"Mä en viitti ajaa tohon pihaan asti. Pääsethän sä tästä?" Telma kysyi.
"Juu", sanoin ja avasin kypäräni remmin. Nousin kyydistä ja otin kypäräni pois päästä. Annoin sen Telmalle. Tämä laittoi sen satulansa alle ja huristi sitten kättäänsä heilauttaen pois. Auki olevat hiukseni olivat menneet matkalla aivan sekaisin! Pöyhin ne käsilläni normaaliin kuntoon ja lähdin sitten kulkemaan pihatietä pitkin kohti kennelin pihaa.

Kennelin pihassa tapasin tuttuun tapaan Loten.
"Moikka Titta! Sähän tulit oikein mopokyydillä", Lotte kehui.
"Juu", sanoin.
"Kukas sut toi?" Lotte uteli.
"Mun isosisko Telma. Se on jo 17 mutta kulkee vielä skootterilla..." sanoin hieman nolona.
"Tuttu juttu! Ja pianhan se saa jo ajokortinkin", Lotte sanoi nauraen.
"No joo..." myönsin. Lähdin pentutarhalle.

Pentutarhalla sain innosta hyppivän Hyrrän vastaani. Se jaksoi pomppia päälleni, vaikka laskeuduin oikein kyykkyynkin. Se nuoli naamaani ja pöyhi kielellään otsatukkaanikin.
"Hassu Hyrrä", naurahdin. Silottelin otsatukkani taas normaaliksi, ja kielsin sitten Hyrrää hyppimästä.
"Mennäänkö metsään lenkille?" kysyin ja yritin saada Hyrrän innostumaan. Se innostuikin heti. Poika haukahti, ja alkoi sitten hyppiä tarhan ovea vasten.
"Rauhassa nyt", sanoin ja nostin koiran syliini.

Jatkuu!

Vastaus:

Hmh, äitisi ei meinannut antaa sinulle puheenvuoroa, kun jutteli vain Leenan kanssa! Leena antoi sinulle puheenvuoron, mutta äitisi ei suostunut sinua viemään... jouduit kysymään Telmalta, veisikö hän sinut skootterillaan. Onneksi siskosi lupautui tuomaan sinut Secretsiin :) Ja Secretsissä tapasit heti minut, voi kun kiva! Ja menit pian Hyrrän luo, joka selvästi innolla odotteli, että pääsee kanssasi lenkille! Ja vieläpä metsään, siellä onkin Hyrrälle paljon uutta haisteltavaa :) Kiva alkutarina, Hyrrästä ei ollut paljon kerrontaa, joten saat 6€.

// Lotte

Nimi: Titta

18.08.2013 12:53
Jatkoa:

Astuin Hyrrä sylissäni tarhaan. Se rimpuili vikisten alas.
"No niin", huokaisin ja laskin pojan maahan.
"Käydään lenkillä. Ehkä sä saisit vähän purettua tota energiaas..." sanoin ja otin hihnan tarhan ulkoseinässä olevasta naulakosta. Hyrrä nosti etutassunsa tarhan kynnykselle ja jäi odottamaan, että kiinnittäisin hihnan sen pantaan. Tein niin, ja lähdin sitten taluttamaan Hyrrää.

Käännyimme pihatien päästä vasemmalle. Asfaltti oli sateen jäljiltä tummaa ja märkää. Pian alkaisi varmaan taas satamaan... Hyrrä nuuhki innoissaan kosteaa ruohikkoa. Samassa näin pienen sammakon pomppivan vihreän ruohikon seassa. Hyrrä oli lähtemässä sen perään, mutta keskeytin sen aikeet sanomalla:
"Ei. Me jatketaan nyt matkaa".

Kävelimme yhä asfalttitien laitaa. Samassa valkoiseen T-paitaan ja farkkuihin pukeutunut poika pyöräili minua vastaan.
"Moi!" tämä huudahti. Samassa tajusin, että se oli Aleksi.
"Moi", sanoin hieman kysyvä ilme kasvoillani.
"Isäs sano että sä oot kennelillä", Aleksi selitti.
"Okei", sanoin. Sitten, juuri sillä hetkellä pisara tipahti nenälleni. Sitten toinen kädelleni. Kolmas maahan... Ja pian sataa tihkutti.
"Eih!" voihkaisin. Minua toden teolla ärsytti.
"No, mikä nyt?" Aleksi kysyi ja ohjasi pyöränsä vierelleni. Tämä pysäytti pyörän ja laski jalkansa maahan.
"Tää koko päivä on menny mönkään! Mikään ei onnistu!" nurisin ja taisin vähän itkeäkin...
"Joo, kuulin isältäs että oot vähän kiukuissas. Mutta hei, huomenna on uus päivä! Tarviitteko te kyydin takas?" poika naurahti. Hämmennyin. Millä muka?
"Tuus nyt tänne", Aleksi sanoi. Käperryin Hyrrä hihnan päässä nykien pojan kainaloon.
"Miks elämä menee näin?" nyyhkytin. Aleksi ei vastannut, antoi vain suukon päälaelleni.
"Tuutteko te?" tämä kysyi toistamiseen.
"Öh... Millä?" kysäisin. Poika taputti rintsiänsä. Nyt oli tosi kyseessä! Aleksi oli toki taitava pyöräilijä, mutta... Minulla ei olisi kypärää, ja Hyrräkin vielä. Päätin kuitenkin ottaa riskin. Matka ei ollut kuin noin 500 metriä.
"No niin Hyrrä", sanoin yrittäen kuulostaa rauhalliselta. Nostin ihmettelevän koiran syliini. Tämä innostui täysin tajutessaan, ettemme kävelisikään takaisin kennelille. Istuttuani Aleksin pyörän rintsille, alkoi Hyrrä läähättäen ja innosta vikisten katsella maisemia. Lähdimme liikkeelle.

Puolessa välissä matkaa Hyrrä sai päähänsä, että sehän voisi hypätä pois. Se alkoi työntää pikkuruisilla takatassuillaan mahaani ja ponnistella irti. En kuitenkaan antanut periksi.
"Hyrrä, ei!" komensin ja rutistin pentua sylissäni. Aleksi kovensi tahtiaan niin, etten joutuisi pidättelemään koiraa niin kauhean kauaa.

Pian saavuimmekin kennelin pihaan.
"Huhhuh! Kiitos tosi paljon!" sanoin nousten rintsiltä. Olin niin helpottunut siitä, ettei matkalla ollut sattunut mitään. Laskin räjähtämäisillään olevan Hyrrän maahan. Se alkoi innokkaana heiluttaa häntää ja hyppiä porttia vasten. Aleksi nojaili pyöränsä tankoon ja antoi eturenkaan aina sekunnin välein osua porttiin.
"No, jää mun kanssa tänne", kehotin.
"Voishan sitä jäädäkin", Aleksi totesi ja nousi pyöränsä satulasta. Tämä jätti pyörän portin viereen ja tuli sitten minun ja Hyrrän perässä portista sisään.
"Lotte!" huusin. Pihalla touhuava kennelin omistaja käänsi katseensa meihin.
"Ai, hei taas!" tämä vastasi.
"Tässä on Aleksi, mun poikaystävä", selitin kun tämä tuli luoksemme.
"Ahaa. Hei Aleksi", Lotte sanoi hymyillen.
"Moi", Aleksi tervehti. Hyrrä istuutui meidän kaikkien kolmen keskelle, ja hypähti vuorotellen jokaisen jalkoja vasten. Housuihini tuli kaksi uutta kuraista tassunjälkeä. No, sillä ei ollut enää mitään väliä.
"Hyrrällä on varmaan jano", totesin, sillä se läähätti.
"Mennääs", sanoin Aleksille. Lähdimme Loten luota pentutarhalle.

Pentutarhalle päästimme Aleksin kanssa Hyrrän sisään. Se ryntäsi heti vesikupilleen juomaan.
"Eikö Hyrrällä oo täällä muita kavereita?" Aleksi kysyi katseltuaan tarhaa hetken.
"Ei. Se on tällä hetkellä ainut pentu", sanoin.
"Osaako se noutaa pallon?" Aleksi kysyi.
"Ei vielä", naurahdin. Olin iloinen, että olin saanut jonkun seurakseni kennelille. Päiväni oli parantunut edes hiukan.
"Jaa", Aleksi naurahti myös. Hyrrä juoksi häntä heiluen luoksemme.
"Mitä poika?" Aleksi kysyin ja antoi Hyrrän hypähtää toistamiseen jalkojaan vasten.

Seisoimme Aleksin kanssa kennelin pihaportilla ja odotimme isää ja äitiä. Olimme sopineet, että Aleksi tulisi meille yöksi. Samassa harmaa Volvomme kaarsi portin luo. Isä astui virnuillen ulos.
"Hei", tämä tervehti. Pyöräytin ärsyyntyneenä silmiäni.
"Mooi", Aleksi sanoi nauraen tempulleni. Isä nappasi Aleksin pyörän portin luota ja meni kiinnittämään sitä takakontin ovessa olevaan telineeseen. Aleksi tarttui minua hymyillen kädestä, ja istuuduimme vierekkäin takapenkille. Nojauduin pojan olkapäähän ja ryhdyin katselemaan tuulilasista ulos. Isä tuli kyytiin ja käynnisti auton. Lähdimme huristelemaan kohti kotia.

Loppu!

Vastaus:

Mä tykkäsin tästä jotenkin oudolla tavalla tosi paljon! :3 Hyrrä oli tänään kokoajan menossa ja vauhdissa, eikä millään malttanut pysyä paikoillaan! Lähditte lenkille ja tapasitte Aleksin... koska vettä satoi, niin päätit kokeilla - vaaroista huolimatta - mennä Aleksin ritsille - ja vieläpä Hyrrän kanssa! Voi ei, Hyrrä halusi kokeilla, miten päästään pakoon.. onneksi sait pidettyä siitä tiukasti kiinni! ;3 Saavuitte kennelille, ja esittelit Aleksin minulle, hienoa! Aleksi kyseli kaikkea Hyrrästä, suloista ;3 Ja sitten sinun oli aika lähteä, ja Aleksi tuli teille yöksi! Voi suloista, tämä loppu oli ihana ♥ Saat tästä ihanasta tarinasta 9€ :)

// Lotte

Nimi: Demi

17.08.2013 18:26
Pahoittelen lyhyyttä ei ole kauheasti aikaa kirjoittaa...;3

Vastaus:

Ei se mitään! ^_^'

// Lotte

Nimi: Demi

17.08.2013 18:24
"Isääää!" Kiljaisin olohuoneesta "Tullaan tullaan..." Isäni vain naurahti , oli sunnuntai, enkä malttanut odottaa matkaa kennelille. Olin herännyt jo aamu 7:00 vaikka lähtisimme vasta klo 12:00.
Kun lopultakin olimme perillä meinasin rynnätä Toivon luo. "Kas hei, Demi!" Lotte tervehti.
"Moi Lotte!" Vastasin iloisesti.
"Toivoa menossa katsomaan?" Hän sanoi ja hymyili, nyökkäsin ja jatkoin matkaa kohti Toivoa.
Kun avasin oven olin kaatua koirien painosta jotka hyppäsivät päälleni, sain noin 100000 kuola pusua, katselin hetken ympärilleni kunnes tunnistin yhden koirista, Toivon!
Jatkuu...<(^-^)>

Vastaus:

Tää oli mun mielestä tosi kiva aloitustarina. Huomauttaisin kuitenkin näin alkuun, että kun on puhetta lainausmerkeissä, kuten tuo:

"Moi Lotte!" Vastasin iloisesti.

tuo "vastasin" sana tulee pienellä alkukirjaimella. Aina puheen jälkeen tulee pieni alkukirjan, oli lauseen lopussa sitten huutomerkki, kysymysmerkki tai jotain :) Eli näin:

"Moi Lotte!" vastasin iloisesti.

Saat tästä kivasta aloituspätkästä 3€, sillä Toivosta ei kerrottu juurikaan. Odottelen jatkoa!

// Lotte

Nimi: Titta

13.08.2013 19:46
Istuskelin olohuoneemme sohvalla isän kanssa ja odotin äitiä. Äiti viimeisteli meikkiään vessassa. Hän ja isä olivat lähdössä syömään ja he veisivät minut samalla kennelille. Kello oli nyt 17.30. Äidillä ja isällä oli pöytä varattuna kuudeksi.
"Äiti, ala tulla jo!" huusin. Halusin jo nähdä Hyrrän!
"Odottakaa nyt hetki, yksi minuutti vain", äitini huhuili takaisin. Vilkaisin isää ärtyneenä.
"Tyypillistä häneltä", isä naurahti. Minua ei naurattanut. Äiti ja isä olivat luvanneet, että olisimme viimeistään puoli kuudelta matkalla. Kello oli tällä hetkellä 17.32, ja äidillä vain kesti...
"Äläs nyt", isä sanoi ja kietoi kätensä olalleni.
"Isin pikku prinsessa ei saa olla vihainen", tämä mukamas "torui". Hahhah, naurattipa nyt paljon! Murahdin vaimeasti.
"Titta hei, relaa nyt vähän! Äitisi on varmasti pian valmis, ja..." isä selitti, mutta vaimensin hänet nostamalla käteni.
"Anna olla", murahdin. Nousin ylös ja menin eteiseen. Laitoin mustat tennarit jalkaani ja vedin takin ylleni. Ulkona oli noin 17 astetta lämmintä ja tuuli.
"Mä meen jo autoon", tiuskaisin ja lähdin ulos. Ulkona potkaisin jokaisen kiven ja kävyn sivumpaan. Eihän niitä nyt kovin paljon matkalta ulko-ovelta autolle löytynyt... Istuuduin autoon. Tunnustelin taskujani. Eih, puhelimeni jäi taas! No, kai isä tai äiti sen toisi. Samassa äiti ja isä astuivat ulos ulko-ovesta. Äiti oli niin viimeisen päälle laitettu, että... No, minä en saisi kehua häntä nyt! Ja mikäs isällä olikaan kädessään... Minun iPhoneni! Äiti tuli maireasti hymyillen autoon.
"No niin kultaseni, anteeksi kun kesti", hän lirkutti. Eikä edes muistanut huomauttaa puhelimestani! Sitten isä istuutui kuskin penkille.
"Titta, jätit taas puhelimesi!" isä sanoi. Otin puhelimen hiljaisena vastaan. Istuin koko matkan hiljaa sillä aikaa kun äiti ja isä juttelivat ravintolasta johon olivat menossa. Saavuimme kennelin pihatiehen vasta noin 17.50. Nousin nopeasti ulos autosta ja paiskasin oven kiinni. Kuinka typeriä vanhemmat joskus osasivatkaan olla?!

Kiiruhdin kennelin pihatietä pitkin kohti kennelin pihaa. Tuuli inhottavasti. Päätäni kylmäsi, vaikka olihan nyt kuitenkin vasta elokuu... No, seuraavana päivänä pitäisi olla edes 20 astetta.
"Titta, hei!" Lotte huudahti pihaan tullen. Tällä oli päällään neule, jota hän puristi kiinni. Lotella taisi olla kylmä.
"Moi vaan! Mee nyt sisälle, sulla näyttää olevan kylmä!" sanoin.
"Hei, äläs nyt. Onhan vielä kesä! Ei mulla ees oo kovin kylmä", Lotte sanoi irrottaen kätensä. Nyökkäsin.
"No mutta, sä näytät vähän tympääntyneeltä. Onko jotain sattunu?" Lotte kysyi tullen luokseni.
"Äh, ei mitään mainittavaa... Mun piti tulla jo vähän aiemmin, mutta äitillä kesti ja... No, antaa olla", selittelin. Tänään oli myös ollut ensimmäinen koulupäiväni, sekin oli ollut raskas. Oli ollut jo matematiikkaa ja äidinkieltäkin! Ja huomenna sitten kuuden tunnin päivä...
"No voihan sentään. Voit kyllä jutella mulle jos haluut", Lotte vakuutti.
"Juu", sanoin nyökäten. Sitten lähdin pentutarhalle.

Aurinko pilkisti harmaiden pilvien joukosta kun astuin Hyrrän tarhaan. Tarhan yläreunalta tipahti niskaani kylmä vesipisara, sitten toinen. Kuinka huonosti päivä voisikaan mennä?! Hyrrä juoksi minua vastaan. Se oli juuri hyppäämässä jalkojani vasten, mutta työnsin kädet torjuakseni hypyn. Tarhan ovi oli kuitenkin jäänyt auki, ja Hyrrä käytti tilaisuuden hyväkseen. Se ampaisi juosten ulos tarhasta. Järkytyin. Taas yksi paine päivääni!
"Hyrrä, odota! Pysy siinä!" yritin huutaa, mutta se ei kuunnellut. Juoksin koiran perään.

Sain sen kiinni portin luota, kun se yritti hypätä sen yli. Mutta eipäs onnistunut! Se ei päässyt lähellekään yläreunaa, sai tassunsa vain vähän alareunan yläpuolelle.
"Hyi Hyrrä, hyi!" toruin.
"Tosi rumaa karata tolleen!" sanoin katsoen sitä tuimasti. Se luimisti korviaan ja istuutui maahan. Käännyin poispäin, enkä kiinnittänyt siihen huomiota. Sitten, kun olin seissyt koiraan poispäin noin viitisen sekuntia, se hypähti takareisiäni vasten. Säikähdin. Horjahdin, mutta en onneksi kaatunut. Käännyin salaman nopeasti, ja nappasin Hyrrän kiinni.
"Hyi!" ärähdin. Se vain tarttui hampaillaan varovasti sormeeni. Ärh, miksi tämä kaikki tapahtui juuri tänään?! Farkuissani oli nyt takana kaksi kuraista tassunjälkeä, mahtavaa! Yhtäkkiä Hyrrä alkoi kiemurrella ja uikuttaa. Se halusi pois sylistäni.
"Joo joo", sanoin. Lähdin viemään rimpuilevaa koiraa sylissäni takaisin tarhaan.

Jatkuu!

Vastaus:

Voi, äitisi laittautumisessa tuntui kestävän ikuisuuden, joten menit autoon odottamaan. Viimein kuitenkin pääsit kennelille, vaikkakin luvattua myöhemmin :/ Tapasit minutkin ulkona, ja ulkona tosiaan tuntui olevan kylmä..! Lähdit Hyrrän luokse, ja pikkureppana oli innoissaan tapaamisesta, ja oli hypähtämässä sinua vastaan, mutta kun torjuit sen, se päätti lähteä karkuun! Se olisi halunnut karata pidemmällekin, mutta onneksi sen aikeet keskeytyi. Farkkuihisi tuli tassunjäljet - voi ei - mitäköhän seuraavaksi tapahtuu, kun alku tuntui olevan jo niin huono, kun sattui kaikenlaista ikävää? /: Saat tästä kivasta osasta 10€ :>

// Lotte

Nimi: Aava

11.08.2013 01:27
Kävelin hiekkatietä pitkin kennel Secretsiä päin. En ollut käynyt siellä ikinä, mutta äitini soitti sinne ja sain sieltä hoitokoiran, Hilman. Olin hyvin innoissani menossa hoitamaan Hilmaa ensimmäistä kertaa.

Kävelin joksenkin hitaasti, katselin maata ja mietin omiani. Minullahan ei ollut mitään kiirettä, sillä kellohan oli vasta 8.00 aamulla ja minulla on koko päivä aikaa. Katsahdin ylös päin ja näin kyltin, jossa luki "Kennel Secrets" kauniilla, suurilla kirjaimilla. Nyt hidastin vielä enemmän vauhtiani, sillä ollin ehkä vähän ujo.. Pidin käteni taskuissani ja katselin ympärilleni. Näin edessäni ison rakennuksen, joka oletukseni mukaisesti olisi kennelrakennus.

Astuin sisään ja minua vastaan juoksi 1, 2, 3, 4... 7 koiraa... Tunnistin kaikki aussiet ja yhden pienen papillon pennun, mutta.. yksikään noista ei muistuttanut Hilmaa. Yksi aussie pentu tuli luokseni ja istui eteeni. Kyykistyin rapsuttamaan sitä. Pentu nuoli kättäni. Muut koirat olivat jo häipyneet tiehensä, vierelläni istui kaksi koiraa, molemmat aussieita. Toinen pentu ja toinen aikuinen. "Ne ovat Ivana ja Cella." Ystävällinen ääni kuului takaani. Katsahdin taakseni ja näin tytön, jonka kasvoilla säteili nätti hymy. "Ivana ja Cella, nätit nimet molemmilla." Sanoin. "mm.. Onhan ne kivoja nimiä. Minä olen Lotte, Secretsin ylläpitäjä" Lotte kertoi ystävällisesti. "Ai hei, minä olen Aava ja uusi täällä. Minun äitini oli sopinut minulle hoitokoiran, Hilman?" Minä kysyin. "Ahaa... Kyllähän minä sinun äitisi muistan." Lotte sanoi. Hänellä soi samalla hetkellä puhelin. "Anteeksi minun täytyy ottaa tämä.. Hilman löydät varmasti jostain täältä." Hän sanoi kiireisesti ja vastasi puheluun. Minä nyökkäsin ja lähdin etsimään Hilmaa Ivana ja Cella kannoillani.

Puolen tunnin etsinnän jälkeen Cella oli lähtenyt omille teilleen ja Ivanan hoitaja oli tullut hoitamaan sitä. Minä olin yksin. En löytänyt Hilmaakaan mistään. Ehkä me menimme koko ajan ristiin... ajattelin. Istahdin hetkeksi ja sitten jatkaisin taas etsimistä. Yhtäkkiä säikähdin tuntiessani hipaisun jalassani. Pelkäsin kuollakseni, että löytäisin jalastani hämähäkin. Sen sijaan löysin tuolin alta maailman suloisimman, näteimmän koiran, jolla oli aivan ihana katse kasvoillaan. Silloin tiesin löytäneeni Hilman. Hymyilin koiralle ja se tuli tuolin alta pois haistelemaan käsiäni. Sainhan minä siltä pusunkin. "Missäs olet ollut pikku veijari?" Naurahdin Hilmalle. Ajattelin lähteä pitämään sen kanssa pientä lenkkiä.

Juttelin Hilmalle kaikennäköistä samalla, kun kävelimme metsäpolulla. Siitä oli pitkä aika, kun sain viimeksi kävellä metsässä koiran kanssa. "Se oli silloin... 3 vuotta sitten, asuimme maalla. Olin kymmenen vuotias ja sain lahjaksi oman koiran. Valitsin roduksi Collien ihastuttuani rotuun Lassie- elokuvan avulla. Sain sen ja annoin sille itse nimen, Jeni. Jeni & minä olimme parhaat ystävät. Silloin kävin sen kanssa metsissä joka päivä. Olimme erottomattomat. Pian n. Jenin ollessa yksi ja puoli vuotias, sillä alkoi ilmetä oireita sokeudesta SEKÄ kuuroudesta. Se ei totellut paljon mitään, paitsi käsimerkkejä hyödyntämällä ja välillä se käveli ihan minne sattui. Testeissä todettiin Jenin olleen syntymästään saakka sokea ja puoliksi kuuro. Olin surun murtama. Elimme muutaman kuukauden normaalisti ja annoin kaikkeni Jenille, mutta pian saatiin selville, että Jenin sydämessä oli vikaa, joten koira lopetettiin. Rakastin sitä aina ja rakastan edelleen." Aloin muistelemaan vanhoja, kunnes tajusin, etten enää tiennyt missä me Hilman kanssa olimme... Minä olin hädissäni, mutta jatkoin matkaani. "Kyllä me selviämme täältä." Sanoin Hilmalle. Hilma haisteli kiinnostuneena puskia yms.

Tulimme pian järven rantaan, jossa oli joku tyttö ja Secretin kennelin koiran kanssa. Muistan tuon papillon pennun. Hän istui rannassa hiljaa ja silitteli pentua. Lähestyin häntä hitaasti. "Hei..." Sanoin tytölle. "Minä olen Aava, uusi Secreti hoitaja." Esittäydyin. "Ai hei, minä olen Titta ja, jos et vielä tiennyt, tämä on Hyrrä. Olen sen hoitaja ja sinä hoidat näköjään Hilmaa?" Hän hymyili ja osoitti ensin Hyrrää ja sitten Hilmaa. "Joo en tiennyt... Enkä tiedä vielä muitakaan, kun Cellan, Ivanan ja tietty Hilman sekä nyt Hyrrän. Ja jep hoidan Hilmaa." Minä kerroin. Titta kertoi minulle muut koirat, Buenon, Toivon, Hurun ja Saimin. Juttelimme Titan kanssa kauan. Monet kerrat saimme myös hyvät naurut. "Katso tuolla on joutsenia!" Minä sanoin ja osoitin vasta rantaa. "Niimpä näkyy... wow aika hienoja otuksia." Titta sanoi. Katselimme joutsenia ja ne uskaltautuivat aika lähelle, mutta Hyrrä ja Hilma hääsivät ne haukkumisellaan hetkessä.

Lähdimme yhdessä Titan ja Hyrrän kanssa takaisin kennelille. Olin nyt saanut ainakin yhden uuden kaverin. Matkalla me vaihdoimme puhelinnumerot. Katselimme hoitsujemme hassuja touhuja ja naureskelimme keskenämme.

Kennelille päästyämme, katsoin kelloa. Se oli 12.30. Minullahan piti olla koko päivä aikaa Hilmalle, kunnes puhelimeni soi...

-Hei äiti.
-No hei Aava... Et pystykkään olemaan kennelillä enää kauaa. Meidän täytyy lähteä Carlan syntymäpäiville. Lähdemme parin tunnin päästä, joten sinulla on vielä hetki aikaa, mutta sitten kotiin laittautumaan.
-Ääh... Enhän mä ikinä edes juttele mitään Carlalle, eli onko mun pakko tulla mukaan?
-On on, meidät kaikki kutsuttiin ja Carla on saanut koiran pennun, hän haluaa esitellä sen sinulle.
-Just, moikka.
-Heido.

Lopetimme puhelun ja olin ärtyisä. En olisi halunnut edes nähdä sitä 9 vuotiasta pikku ipanaa, joka leuhki aina kaiken, minkä kerkesi... Nyt hänellä oli vieläpä oma koira näytettävänä... Mutta mitä, jos.... Minun päähäni tui ajatus. Lähin etsimään nopeasti Lottea.

Löysin hänet vähän ajan päästä kouluttamasta Toivoa. "Noh mitäs nyt Aava?" Hän kysyi. " Minä ajattelin, kun olisin halunnut viettää päivän Hilman kanssa, mutta nyt minun pitää lähteä yhden sukulaiseni Carlan synttäreille, niin.... Voisinko ehkä ottaa Hilman mukaani?" Minä kysyin. "No, millä te menette sinne ja moneltako tulisitte takaisin?" Lotte kysyi. "Ömm.. En tiedä millä menemme, mutta lupaisin, että Hilma on yhdeksään mennessä takaisin kennelillä." Minä vastasin iloinen virne kasvoillani. "No hyvä on." Lotte sanoi. "JES!" Huudahdin ja halasin ensin Lottea ja sitten Hilmaa. Nyt vaan pitäisi saada äiti heltymään ajatukselle... Soitin hänelle..

-Ömm äiti, voisinko ottaa Hilman mukaan Carlan synttäreille, kun Lotellekin sopii?
-Ei käy!
-Miksi?! Sano yksikin hyvä selitys!
-No... no.. Ähh hyvä on...
-Kiitos! Sanoin ystävällisesti.

Lopetin puhelun ja otin Hilman hihnan. Laitoin sille pannan ja kiinnitin narun siihen. Lähdimme kävelemään kohti kotiani. Tuntui, kun Hilma olisi ollut oma koira, ihan kuin silloin Jenin kanssa. Hilma käveli suloisesti. Kaksi pikkutyttöa käveli vastaan ja he kysyivät: "Voiko tota koiraa silittää?" Heidän kasvonsa olivat hymyssä. Annoin heidän silittää Hilmaa. Hilma antoi molemmille lopuksi vielä pusun ja sitten jatkoimme matkaa.

Pian saavuin pihallemme ja menin ovesta suoraan sisään äidin luokse. "Tässä on Hilma." Sanoin ja näytin Hilmaa. "Onpas suloinen." Äiti heltyi. Katsoin Hilman tassuja ja masun alusta ja ne olivat ihan kuraiset lenkin jäljiltä, joten ajattelin vielä pestä ja tehdä Hilmasta muutenkin hienon koiran synttäreille.

Menin kylpyhuoneeseen ja otin pyyhkeen mukaani. Vein Hilman suihkun puolelle. Laskin vettä varovasti ja Hilma vain seisoi paikoillaan nätisti. Pesin sen mahan aluksen, tassun ja vartalon muutenkin, mutta tassut ja mahan tarkiten. Sitten Hilma oli pesty. Kuivailin sitä hetken ja sitten vein sen minun huoneeseeni kuivattelemaan ja menin itse suihkuun.

Suihkusta tultuani Hilma odotti nätisti huoneessani. Otin Hilman syliini ja kannoin sen kylppäriin. Otin hiusten kuivaajan ja kuivasin sillä ensin omat hiukseni ja sitten Hilman turkin. Siitä tuli tsoi tuuhea ja kaunis. Puin synttäri vaatteeni päälleni.

Päätin vähän vielä siistiä Hilman turkkia harjaamalla. Harjasin sen läpikotaisin ja asetin söpön pinkin rusetin Hilman päähän. "Nyt olet maailman nätein ja suloisin koira!" Sanoin Hilmalle. Laitoin omat hiukseni hienosti ja menin alas. "Me olemme valmiita." Sanoin ja näyttäydyin äidilleni. "Olettepas TE suloisia!" Hän sanoi.

Olimme autossa äitini, isäni, pikkusiskoni ja Hilman kanssa. Hilma oli minun ja pikkusiskoni kanssa takapenkillä. Silitin Hilmaa koko matkan. Avasin vähän ikkunaa ja Hilma työnsi päänsä siitä ulos. Nauroimme kaikki Hilmalle ja meistä tuntui, kuin se olisi ollut meidän oma koira. Olisikin...

Saavuimme pian suuren omakotitalon pihaan ja meitä vastaan juoksi valkoinen villakoiran pentu. "Fionaa!" Kuulin Carlan äänen huutavan ja pentu säntäsi suoraan hänen luokseen. Menimme pois autosta ja Hilma hyppäsi itse pois. Laitoin sille hihnan ihan varmuuden vuoksi. Saavuimme ovelle ja koputimme. Ovi oli täynnä pinkkejä ilmapalloja... Carla tuli avaamaan iloisena oven sylissään koiranpentu, joka oli aiemmin tullut meitä vastaan. Meillä ei ikinä olleet Carlan kanssa hyvät välit... Minä nostin Hilman syliini ja Carlan ilme muuttuikin pian tekohymyksi. Ehkä hänen tarkoituksensa oli taas vain leuhkia. "Tämä on Fiona." Hän esitteli pentunsa. "Ja tämä Hilma." Minä sanoin. "Aha. Ei kovin hääppöinen koira sulla!" Carla sanoi ja tuostakos minä suutuinkin! En sanonut mitään, mutta katsoin Carlaa vihaisella ilmeellä...

Jonkin ajan päästä kaikki muut olivat sisällä, mutta minä istuin kahden Hilman kanssa terassilla. "Hilma... Älä välitä Carlasta. Hän on vain pikkupissis pinkkeine palloineen ja villakoirineen." Minä sanoin ja vein naamani Hilman naaman eteen ja se nuolaisi minua. Käännyin nopeasti ja minä näin aivan varmasti Carlan tuijottavan meitä verhojen takaa! Kävelin sisälle. Hilma halusi jäädä vielä ulos. Annoin sen jäädä. Olihan siinä aidattu piha ja se pääsi sisälle, kun halusi, koska ovea pidettiin auki.

Syönnin jälkeen menin etsimään Hilmaa ja löysinkin sen... Carlan kanssa Carlan huoneesta. "Anteeksi Hilma. Olethan sinä kaunis koira ja kilttikin vielä. En vain halunnut myöntää tosiasiaa Aavalle.." Kuulin, kun Carla puhui Hilmalle. Astelin huoneeseen ihan pokkana. "Vai että ei mikään hääppöinen koira?" Sanoin kysyvällä äänellä. Istahdin sängylle Carlan ja Hilman kanssa. Hilma ryntäsi syliini ja minä rapsutin sitä. "Kuule Carla, sinun ei tarvitse esittää jotain, mitä et ole... Voit olla vain oma itsesi, mehän emme ole ikinä ollut oikeen väleissä... Ehkä se voisi muuttua, jos muutaisit vähän sun asennetta..." Minä kerroin Carlalle. "No ehkä mun pitää tosiaan vähän säätää tätä mun asennetta.." Hän myönsi. Menimme yhdessä ulos Hilman, Fionan ja Carlan kanssa.

Lähdimme käymään Carlan talon vieressä olevalla niityllä. Sieltä sain Hilmasta hyvän kuvan. Kuvassa taustalla näkyy vain peltoa ja Hilma kallistaa päätään ja katsoo suoraan kameraan suloisilla nappisilmillään. Enää Carla ei ollut niin ärsyttävä ja tajutessaan, ettei hänen tarvitse esittää mitään, hän vaihtoi koiransa nimenkin ja siitä tuli loppujen lopuksi Fenja.

Kotona olin tyytyväinen. Lähdin viemään Hilmaa takaisin kennelille ja olin siellä 20.40. Lupasinhan tuoda ystäväni takaisin yhdeksäksi. Äiti odotti minua autossa ja menimme autolla takaisin kotiin.

Kotona menin tietokoneelle ja löysin kuvakilapilun, johon täytyi laittaa eläinystävänsä kuva. Juurihan minä olin saanut tänään täydellisen kuvan Hilmasta, joten osallistuin. Pääpalkintona on mökkiviikko kuudelle sekä kattava paketti lemmikkitarvikkeita.
LOPPU
// Toivottavasti ei kauheasti kirjoitusvirheitä bongannu, mutta jos löytyi, niin olen pahoillani siitä, huomioi kellon aika :D Toivottavasti kelpasi :)

Vastaus:

Saavuit kennelille ja olit tottakai innoissasi Hilmasta! Pentua ei ensin löytynyt mistään, mutta sitten se ilmestyikin! Ja päätit lähteä Hilman kanssa lenkille. Pelkäsit metsään eksymistä, mutta löysitte rannalle, jossa Titta oli Hyrrän kanssa! :) Sitten lähditte yhdessä kennelille.. voi ei, päiväsi menisi pilalle, jos et voisi olla kokoajan Hilman kanssa! Onneksi minä ja äitisi suostuimme siihen, että Hilma lähtee Carlan synttäreille... ja voi mikä vastaanotto! Carla ei tainnut oikein pitää Hilmasta. Mutta sitten yllätit hänet juttelemassa Hilmalle, ja totuus olikin, että hän piti Hilmasta! Hän varmaan aikoo puheesi jälkeen muuttaa asennettaan :) Ja Fiona-villakoiran nimikin vaihtui Fenjaksi :) Ja sait Hilmasta kuvan, jonka laitoit kuvakilpailuun.. mitenköhän siinä kisassa käy?! Tämä oli tosi kiva tarina, ja mukavan pitkä! Saat tästä 18€, mahtava tarina ekaksi!

// Lotte

©2018 Secrets - rakkaudella ausseihin - suntuubi.com